Minulla on alusta asti ollut ideana hyödyntää pihan olemassa olevia rakenteita ja muotoja mahdollisimman paljon pihan suunnittelussa. Samoin olen yrittänyt hyödyntää olemassa olevaa materiaalia mahdollisimman paljon. Täytyy kuitenkin olla tarkkana sen suhteen, että E ei halua pihalle "rojua", kuten ruosteista metallia, jota monet suosivat.
Onneksi kaikenlaisia luonnonkiviä pihalta on löytynyt paljon. Materiaali, jota tällä hetkellä riittää yli tarpeen on vanhat kattotiilet. Oikeastaan ne pitäisi kärrätä kaatopaikalle, mutta olen yrittänyt hyötykäyttää niistä edes osan. Tein niistä vanhan uima-altaan sivulle aidanteen. Näin talvi aikaan se näyttääkin upealta lumen ansiosta, mutta kesäksi sitä pitää vielä hiukan naamioida. Jos jollain on lisää hyviä ideoita kattotiilien hyötykäyttöön, kuulisin niitä mielelläni.
|
Kattotiiliaidanne
|
Suunnitelman tekeminen pihaa varten oli oikeastaan viime talvena projekti. Silloin piha oli suurimmalta osalta vielä alkuperäisessä ulkoasussaan. Vain pari puuta oli kaadettu ja pihaa siivottu. Koska minun piti hyväksyttää osa suunnitelmista E:llä ja asioiden sanallinen selittäminen oli hankalaa, päädyin piirtämään lyijykynäluonnoksen pihasta ruutupaperille. Melko vapaat kädet minulla on ollut pihan suhteen. Kasvivalinnoista tai kukkapenkeistä ylipäätänsä E ei ole kovin kiinnostunut, mutta pihan rakenteellisista asioista joutuu hiukan keskustelemaan.
Tuossa pihasuunnitelmassa on mukana muutamia asioita, joita tällä hetkellä ei vielä ole. Saa nähdä tuleeko myöhemminkään, sen verran suunnitelman ovat talon osalta kesken. Kaikkein epävarmin on tuo taloon piirretty eteislaajennus ja sen vieressä oleva kuisti. Tällä hetkellä kuisti on huomattavan paljon pienempi. Myös terassi puuttuu vielä, mutta se todennäköisesti toteutuu jossain muodossa. Ei olla vielä päätetty olisiko puuterassi vai kivetty patio parempi. Olen ehkä kallistumassa sen puoleen että kivetty patio sopisi ympäristöön paremmin. Myös ulkosaunan eteen olisi todennäköisesti tulossa jollain aikataululla terassi.
|
Pihasuunnitelma |
Koska luonnoksesta on todennäköisesti hankala ottaa selvää, ilman että tietää mistä on kyse, niin leikin ajankuluksi Paintilla. Tuloksena hiukan värikkäämpi töherrys, josta eri alueet erottuu toivottavasti helpommin.
|
Väritetty pihasuunnitelma |
Uima allasta ei ole tarkoitus ottaa enää uima-allas käyttöön. Tällä hetkellä se ei edes pidä vettä. Mutta ideana on korjata se veden pitäväksi ja tehdä siitä koristelampi. Olisi kiva kokeilla selviäisikö esim lumme noin matalassa vedessä. Allas on vain noin 0,5m syvä.
Osa suunnitelmista on elänyt toteuttamisen aikana, kun luonnossa jokin näyttääkin erilaisesta kuin paperilla, mutta kyllä tämä edelleen suurimmaksi osaksi paikkansa pitää, mitä nyt toteuttamattomia tai keskeneräisiä suunnitelmia on mukana monia.
Hienoja suunnitelmia. Suunnitelmat saavatkin elää matkan varrella, mutta on hienoa, kun on jokin punainen lanka, jota seurata :)
VastaaPoistaKiitos. Kyllä saavat ja lisäksi suunnitelmat tuppaavat myös laajenemaan. Nytkin mielessä muutama kukka-/pensasistutus mitä tuohon voisi vielä lisätä. Eipähän jää piha tyhjän näköiseksi. Vaikka tykkään kyllä selkeistä helposti hoidettavista nurmikkoalueista.
PoistaYksi ruosteisten esineiden ihalija löytyy täältä! Olen nähnyt noista kattotiilistä tehtävän nurmikon/kukkapenkin reunaa, kun ne laittaa pystyyn.
VastaaPoistaMinullekin kelpaisivat. Kukkapenkin reunoja olen miettinyt, mutta en ole saanut niitä mieleiseni näköiseksi. Muutama kohopenkki tyylinen rakennelma minulta kuitenkin jäi kesken syksyllä.
PoistaHienoa, että olet tehnyt suunnitelmaluonnoksen ihan paperille. Siitä onkin helppo hahmottaa pihaan tulevia istutusalueita ja mahdollisia rakenteita.
VastaaPoistaOli melkeinpä pakko. Muuten olisi voinut tulla sekaannusta sen suhteen sopiiko meidän suunnitelmat keskenään yhteen. Mutta aloittamisen jälkeen huomasin kyllä että luonnostelu todella auttoi omassakin suunnittelussa. Ja suunnittelu/luonnostelu oli myös todella mukavaa puuhaa.
PoistaIhania suunnitelmia! Tuosta piirroksesta onkin helppo hahmottaa pihan rakennetta. Mukavaa viikon jatkoa!
VastaaPoistaKiitos. Kyllä siitä tosiaan oli apua suunnittelussa, ja saattaa olla jatkossakin. Mukavaa viikon jatkoa sinullekin.
PoistaIhanaa tup pihan laitton suunnittelu :)
VastaaPoistaMinusta on myös järkevää miettiä olemassa olevia rakenteita ja muotoja. Meillä ei kotitontilla ollut mitään muuta kuin pelkää nurmea, ei edes perennan perennaa..pari surkeaa marjapensasta, yksi kiva vanha luumupuu tosin oli ja muutaman varjoliljan löysin.
Niin on :) Vaikea sanoa onko suunnittelun aloittaminen vaikeampaa vai helpompaa, jos noin puhtaalta pöydältä pääsee aloittamaan. Minulle tämä nykyinen piha on ensimmäinen ja täältä löytyi paljon kaikkea vanhaa. Paitsi perennoja vain muutama. Vuorenkilpeä kyllä muidenkin edestä! On se kiva kasvi, mutta rajansa silläkin.
PoistaNiin, minusta oli ehkä vaikeampaa kun ei ollut oikein mitään. Sellainen tyhjän taulun ongelma ;)
PoistaTai siis oli muutama puu: pari vaahteraa, muutama koivu. Pari koivua kaadoimme.
Hei tulin vierailulle. Hienot on sinulla suunnitelmat ja piirrokset. Ihanaa alkaa toteuttamaan niitä pikku hiljaa. Me ostimme muutama vuosi sitten kuivanmaan mökkipaikan. Harrastuksen vuoksi me sanomme. Mutta sieltä saa omia viljeltyjä tuotteita ja runsaasti raitista ilmaa. Me olemme vieneet kaatopaikalle myös monta kuormaa jätettä ja laajentaneet ja korjannut vanhaa mökkiä. Mukavaa puuhaa. Käy kurkkaamassa minunkin blogiani jos vaikka kiinnostaisi jatkossakin. Hyvää loppuviikkoa.
VastaaPoistaKiva, tervetuloa. Ei ainakaan aika käy tylsäksi, ja etenkin hyvällä säällä ulkona puuhailu on parhautta. Tulen vierailulle. Hyvää viikonloppua.
PoistaMinä taidankin olla ensimmäistä kertaa blogissasi. Kiva blogi sinulla, liityinkin lukijaksi. Hyvät suunnitelmat sinulla on kesää varten. - Mukavaa viikonloppua! PS. Blogissani on neljän puutarhakirjan arvonta, käyhän kurkkaamassa.
VastaaPoistaKiitos ja tervetuloa. Suunnitelmaa tehtiin jo viime talvena, joten toteutuskin alkoi jo viime kesällä. Toki tehtävää riittää vielä useammaksi vuodeksi. Talvet on vähän tälläistä hiljaiseloa, innolla odotan että jotain pääsisi taas tekemään.
PoistaJa mukavaa viikonloppua!
PoistaHienoa, että sinulla on suunnitelmat paperilla. Se selkeyttää kokonaiskuvaa puutarhasta. Minä tykkään ruosteesta ja kukkapenkit syntyvät hetken mielijohteesta. Bloggaamisessa on kivaa se, että voi seurata erilaisia puutarhureita ja silti saada vinkkejä ja jakaa kokemuksia. Liityin lukijaksesi. Tervetuloa kurkkaamaan minun blogiani.
VastaaPoistaKiitos. Tervetuloa. Kävin jo pikaisella vierailulla, ja tosiaan mieltymyksesi ruosteeseen tuli heti selväksi. Oli kyllä ihanaia oivalluksia. Vinkkien ja kokoemuksien jakaminen ja löytäminen on tosiaan bloggaamisen parasta antia. Ja kaikki ihanat kuvat!
PoistaViisasta suunnitella ensin paperille, jos piha on vasta hahmottumassa. Oma pihani on saanut kaikki istutusalueet vain fiiliksen mukaan, ja siltä siellä näyttääkin:) Kiitos haasteesta, ja liitynpä lukijaksesi, niin pääsen seuraamaan suunnitelmiesi etenemistä! Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaTervetuloa, uusia lukijoita on mukava saada. Fiilispohjalta tekeminen on myös tärkeä osa pihan suunnittelua. Sitäkin tulee käytettyä, etenkin juuri kukkapenkkien kasvivalinnoissa. Mukavaa viikoloppua!
Poista