Onneksi kyseessä ei ole kuva-haaste, koska kevätkuvia ei näin äkkiseltään tullut moniakaan vastaan arkistoista.
1. Kevään taimikasvatukset
Taimikasvatukset alkavat yleensä jo heti vuoden vaihteen jälkeen ja kevään edetessä erilaisia purkkeja ja ruukkoja onkin joka paikka täynnä.
2. Aurinko ja lämpö
Ensimmäiset lämpöiset päivät tulevat yleensä maalis-huhtikuussa. Monesti huhtikuussa on päiviä kun lämpö on yli 20:ssä asteessa. Se että pääsee taas istumaan lämpöiseen aurinkoon pihalle on yksi ehdottomista odotuksen aiheista näin talviaikaan.
3. Lumet ja jäät sulavat
Tämä on melko itsestään selvyys.
4. Eläimet, linnut ja hyönteiset heräävät tai palaavat
Keväinen linnunlaulu on myös odottamisen arvoinen asia. Samoin muuttolintujen palaaminen. Viime keväänä tämä maaliskuinen leppäkerttu ilahdutti siinä mielin, että siitä oli pakko napata kuva.
Leppäkerttu maaliskuussa |
5. Ensimmäiset kevät-kukat
Maan paljastuessa lumen alta, uuden kasvun seuraaminen kuuluu myös kevääseen. Jo nämä maasta työntyvät krookuksen piipot ilahduttavat, itse kukinnosta puhumattakaan.
Krookuksen piipot maaliskuussa |
Alkuperäinen haaste kuuluu näin:
"Huhtikuu on kuitenkin kevätkuu ja tämä haaste lähteköön kiertämään tuoden kevätmieltä tuokioksi lukijoille ja kirjoittajille! Haaste on yksinkertainen:
1. Tee postaus, ja kerro mistä haasteen sait
2. Kerro huhtikuusi viisi tärkeintä kevään merkkiä, jotka ilahduttavat sinun sieluasi voimakkaimmin. Etelärannikolla kevät on jo maaliskuussa ja pohjoisessa toukokuussa. Muokkaa haasteen kuukausi sinun kevääksesi. Huhtikuu on tässä vain keskiverto.
3. Laita haaste kiertämään haastamalla kolme blogia."
Haaste lähtee seuraaville blogeille:
En vielä teitä juurikaan tunne, joten jos haasteet eivät ole mieleenne, en pahastu vaikka jätätte vastaamatta haasteeseen.
Oi, täälläpä mukavan tuntuinen blogi alkamassa, tervetuloa blogimaailmaan, Annika!
VastaaPoistaTulin lukijaksi oitis kun huomasin tämän Blogit.fi:ssä.
Kiitos ja tervetuloa.
PoistaIhana leppäkerttu maaliskuussa, tosin harmillisen ajoissa. Hyviä havaintoja, puutarhurille esikasvatus on toden teolla kevään merkki. Vaikka ulkona olisi vielä lunta, on ikkunanlaudoilla purnukoita ja ajatukset pitkällä kesässä :)
VastaaPoistaKiitos haasteesta, lähden mielelläni tätä työstämään.
Totta, toivottavasti lepäkerttu löysi ruokaa ja suojaisen paikan seuranneita kylmempiä kelejä varten. Purnukoita on alkanut jo ilmestymään.
PoistaHuhtikuu on juuri tätä kaikkea mitä kerrot ja etenkin ensimmäisistä lämpimistä ja aurinkoisista päivistä osaa nauttia todella paljon.
VastaaPoistaNiitä odotellaan innolla.
PoistaOlipa ihanaa löytää tämä haaste blogistasi! Kevät on aina niin innostavaa aikaa!
VastaaPoistaNiinhän se on. Ja pikkuhiljaa taas lähestyy :)
PoistaIhana huhtikuu <3 Ei mene kauaa, kun päästään siitä taas nauttimaan :)
VastaaPoistaEi niin. Toivotaan aikaista ja kaunista kevättä.
PoistaKiitos haasteesta, aloin jo kirjoittaa kuusi kuvaa kesästä ,kun siihenkin olit laittanut että saa ottaa haasteen jos haluaa. Hoksasin kuitenkin käydä tarkistamassa haasteen ja kirjoitan siitä kyllä ennen kun se kevät ehtii alkaa. Mulla on nyt muutama aihe valmiina ja tämäkin tulee aikanaan KIITOS sinulle haasteista!t. inkeri puutarhurintyär
VastaaPoistaPahoittelen, jos haasteet aiheuttivat sekaannusta. Niitä on näin talviaikaan paljon liikkeellä. Kiva kuitenkin, jos jutun aiheita riittää. Mukavahan näiden haasteiden merkeissä on muistella kevättä ja kesää.
Poista