sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Kasvien talvisuojaus ja joulukuusen hyötykäyttö

Pakkanen. Alkaisiko talvi vihdoin? Ainakin sääennustukset pysyvät miinuksen puolella niin pitkälle kuin ennustuksia riittää. Taitaa siis olla kasvien talvisuojauksen aika, etenkin kun luntakaan ei juurikaan ole.

Viime vuonna en laittanut talvisuojauksia kasveille, eikä kasveja edes ollut kuin muutamia. Tänä talvena olen odottanut pakkasia. Sanotaan että talvisuojaukset tehdään kun maa on jäässä. Muutamia pakkasöitä ja päiviä on jo aiemmin ollut, mutta sääennusteiden perusteella olen tiennyt, ettei kyseessä ole kuin hetkellinen kylmempi jakso. 

Samalla sain joulukuusen hyötykäyttöön. Katkoin siitä oksat ja laitoin ne kukkapenkkien suojiksi männyistä alkutalvella tippuneiden oksien lisäksi. Ja niitä on tippunut paljon! Ruusut, jalokärhöt ja viiniköynnökset suojasin lisäksi talvensuojaturpeella ja puiden lehdillä. 


joulukuusen hyötykäyttö
Joulukuusi muuttumassa kukkapenkkien talvisuojaksi
Syksyllä luin jostain puutarhalehdestä, että pieniä puita voi suojata täyttämällä puun ympärille laitettu suojaverkko puun lehdillä. Olin tätä varten kerännyt jätesäkkeihin mahdollisimman kuivia lehtiä jo syksyllä. Siinäkin oli oma haasteensa, kun kokoajan satoi.

Kesällä istutin pihalle japaninverivaahteran. Se on melko talvenarka täällä etelässäkin. Moni sanoo, että japaninverivaahtera selviää talvista tällä suunnalla II-vyöhykkeellä, mutta sen maan päällä olevat osat paleltuvat helposti, ja siitä muodostuu pensas. Haluaisin kasvattaa siitä puun, joten tämä talvisuojaustapa on kokeilemisen arvoinen.


japaninverivaahtera puun talvisuojaus
Japaninverivaahteran talvisuojaus

Päivän väriläiskäksi vielä tämä sipulista kasvattamani amaryllis, joka ei kerennyt jouluksi, vaan alkoi kukkimaan loppiaisen kunniaksi. Tästä tulee varmasti vielä upeampi, kun loputkin nuput aukeavat. Voisin kokeilla saanko tämän säilymään ja kukkimaan uudelleen ensi jouluna.


Amaryllis
Amaryllis

4 kommenttia:

  1. Kiitos, että kävit kommentoimassa blogissani. Näin löysin tieni tänne. Lisään blogisi lukuluettelooni, kunhan ehdin pöytäkoneelleni. Kannattaisiko sinun lisätä sivupalkkiin painike, jolla lukijat voivat liittyä vakioseuraajiksi?
    Paljonhan te olette saaneet muutosta pihassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio. Ensimmäistä kertaa olen Bloggerin käyttäjänä, joten en tuollaistakaan tullut ajatelleeksi. Nyt on ainakin joku painike lisätty.

      Juu, kyllä se pikkuhiljaa edistyy, paljon on silti tekemättäkin.

      Poista
  2. Vastavierailulla. Oletkin uusi blogin kirjottaja. Mielelläni alan seurata uusia blogeja. Mielenkiintoista seurata pihan rakentelua alusta asti. Lisään blogisi blogiluetteloon. Kirjoitahan ahkerasti, joten tulee tätä seurattuakin. Hyvä, että laitoit lukija-luettelon, kuten Between ehdotti. Lisäänkin itseni sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa. Olisinpa keksinyt blogin kirjoittamisen vielä aikaisemmassa vaiheessa. Mutta toisaalta, nyt on se hyvä puoli, että minulla riittää talviajalle kirjoitettavaa viime vuoden asioissa. Vielä muutamaan kuukauteen ei juuri uutta pihalla tapahdu.

      Poista