![]() |
Viinikärhö 'Madame Julia Correvon' kukkii kauniisti. Kovin isoksi se ei ole vielä kasvanut, mutta on istutettukin vasta viimekesänä. |
![]() |
Salkoruusu 'The Wachman' on kuivuuden takia jäänyt hyvin lyhyeksi. Arvioisin että korkeutta on vain 30-40cm. Kukkii kuitenkin hienosti lähes mustilla kukilla. |
Tämä kesä on lähtenyt melkoisella kiireellä käyntiin, lomasta huolimatta tuntui ettei ole ollut juurikaan aikaa olla tietokoneella ja nyt lomakin on jo ohi. Kasvihuone ja kasvimaa on vienyt ison osan pihalla oloajasta. Toisena pihasaunan maalaaminen. Ei varsinaisesti liity puutarhaan, mutta tekee se heti pihasta siistimmän näköisen. Taidan vaan olla melko hidas maalaamaan, kun aikaa olen käyttänyt jo useita tunteja, mutta puoliakaan seinistä ei ole vielä maalattu edes kertaalleen. Nyt helteen takia urakka on muutenkin jäänyt tauolle.
![]() |
Saunan pääty on kohta jo maalattu. Tämä tilanne on kuitenkin ollut jo parisen viikkoa. |
Rakennuksessa on saunan ja saunatuvan lisäksi paljon varastotilaa, joten ihan pienestä rakennuksesta ei ole kyse. Se sijaitsee kuitenkin vain puoliksi meidän tontilla, koska rakennus on naapurin kanssa yhteinen. Eli minulla on siis maalattavana pitkä sivuseinä ja kaksi puolikasta päätyseinää.
Kasvien kastelu on vienyt myös melkoisen paljon aikaa, tämä liittynee kyllä enemmän kasvimaa-puolen hommiin, kun perennoja en ole juurikaan kastellut. Paitsi jos alkavat näyttämään nuuntuneilta. Toki kesäkukkaruukut vaativat myös osansa kastelusta. Olen käyttänyt jo aikaa sitten pihalla olevan sadevesikaivon tyhjäksi. Alkujaan siellä taisi olla metrin parin syvyydeltä vettä.
Sadevesikaivo on jonkun kallioon aikoinaan louhima monttu. Kaivon ympäristö on vielä täysin keskeneräinen. Pientä suunnitelmaa on, että kaivolle voisi tehdä kunnollisen kaivonkannen ja muurata kivistä reunus ym. Lopuksi vielä jotain istutuksia ympärille. Fiksua olisi myös johtaa katolta tulevat vedet tänne kaivoon. Mikään näistä ei kuitenkaan ole vielä tämän vuoden projekteja.
Kattoremonttikin on edelleen kesken. Vihdoin saatiin kuitenkin siivottua vähän ylimääräistä pois pihalta, kuten viime syksystä lojuneet vanhat kattotiilet. Niiden kanssa sain paljon apua, kun löytyi halukas hakemaan ne itselleen kukkapenkkien reunoiksi. Piha tyhjeni kertaheitolla. Tästä innostuneena siistin altaalle menevän polun vanhaa kiveystä ja tein sen ja nurmikon rajaan matalan kivimuurin. Samalla tuli keksittyä käyttöä pihalla lojuville lyhyille lankuille. Tein niistä ja parista männynpölkystä penkin polun reunaan.
Tässä olisi kovasti myös suunnitelmia uusien kasvien istuttamisesta ja vanhojen siirtämisestä paremmille paikoille ja uusien kukkapenkkien perustamisia, mutta niitä varten paras odottaa, että tämä kuivuus joskus loppuu. Ennustetut sateet eivät nyt näytä tulevan. Helle sen sijaan jatkuu, joten kuivuuteen ei ihan pian ole tulossa helpotusta. Pieniä sadekuuroja on ollut tällä suunnalla liikkeellä, mutta kaikki ovat menneet ohi.

Kaivo näyttää nyt melko vaatimattomalta. Ympärilläkin kasvaa lähinnä rikkaruohoja. |
![]() |
Kaivo on melko syvä ja meillä on käytössä uppopumppu veden pumppaamiseen. Pahoittelen huonoa kuvaa, kaivossa oli melko pimeää. |