Olen useasti harmitellut ettei minulla ole juuri kuvia pihan alkutilanteesta vuodelta 2016. Alkuun en osannut ajatella näin pitkälle. Olen kuitenkin aikaisemmin kertonut jo jonkin verran alkutilanteesta blogini
Taustaa -sivulla. Tällä kertaa ajattelin kertoa hiukan kasveista eli nimenomaan pihan alkuperäiskasveista, jotka ovat olleet minua kauemmin tällä pihalla. Yksi lemppareistani on kuvassa näkyvä jasmike, jota kasvoi 3 pensasta.
 |
Osaako joku tarkentaa mikä jasmike? Kasvaa noin 3m korkeaksi pystykasvuiseksi pensaaksi. |
Puut:
- 5 ISOA mäntyä
- 2 koivua
- 1 vaahtera ja todella paljon pikku vaahteroita siellä täällä
- 3 pientä pihlajaa
- 3 omenapuuta
- 1 luumupuu tai pikemminkin luumupusikko
Puiden kohdalla olemme karsineet vanhoja paljon. 2 mäntyä on jo kaadettu ja loputkin 3 ovat kaatouhan alla. Samoin koivujen kohtalo on vaakalaudalla. Tarkoituksena olisi että aurinko pääsisi paistamaan pihalle, eikä autojen päälle uhkaisi tippua oksia ja rojua. Pihlajista taas tykkään, ne eivät kasva hankalan isoiksi ja pihlajanmarjat on nättejä sekä hyvää ruokaa linnuille, mutta valitettavasti pihlajat kasvavat väärissä paikoissa. Yksi kallion päällä kasvava saa kuitenkin jäädä paikalleen niin kauaksi aikaa kuin pysyy hengissä hankalassa paikassa.
Omenapuista yksi sai lähteä, koska se kasvoi väärässä paikassa. Toisesta kaadettiin puolet ja kolmas on pientä karsintaa lukuun ottamatta entisellään. Kuva viime kevät-talven karsinnan jälkeen.
 |
Omenapuu, punaherukka ja vuorenkilpi |
Luumupuu oli pahasti pusikoitunut, muistutti enemmän pensasta ja yritti levitä juurivesoilla joka paikkaan. Sen juuret myös ovat todennäköisesti rikkoneet vieressä olevan vanhan uima-altaan pohjan. Sekin sai siis lähteä, mutta otimme siitä yhden ison puun joka siirrettiin parempaan paikkaan pihalla alkukesästä 2017. Leviämisen ehkäisemiseksi, rajasin istutusalueen juuriesteellä. Ainakin syksyllä se oli edelleen hengissä.
Pensaat:
- Kiiltotuhkapensas + pienempiä siellä täällä
- Valkoinen ja violetti syreeni
- Orapihlaja-aita
- 2x pensasaita, jota en tunnista (joku pensasangervo?)
- 2 pensasta, jota en tunnista (myöskin joku pensasangervo?)
- 3 Jasmiketta (tarkempi lajike?)
- 4 punaherukkaa
- 1 mustaherukka
- karviaisen taimia
- Juhannusruusu
- Jokin pensasruusu?
- Terttuselja
2 punaherukkaa kasvoi hankalasti keskellä nurmikko-aluetta (toinen näkyy aikaisemmassa kuvassa) ja olivat huonokuntoisia, joten ne saivat lähteä. Saunan eteen oli kuitenkin kasvanut ilmeisesti itsestään muutama punaherukan alku (sen verran isoja, että tekivät jo marjoja), siirsin ne kasvimaan puolelle. Saunan edustalla kasvaa myös mustaherukka, jonka aijon myöskin siirtää, mutta sen tuleva paikka ei ole vielä valmiina. Naapurin puolelta levinneitä ja siemenistä kasvaneita karviaisen taimia löytyi monesta paikkaa. Yhden otin talteen ja siirsin kasvimaalle, saa nähdä meneekö monta vuotta että alkaa tuottamaan marjoja.
Saunan edustalla kavaa myös terttuselja, joka ei ole toivottu kasvi, eikä kovin hyvällä paikallakaan, mutta ilmeisesti siitä ei pääse eroon. Saa nähdä otanko sen häätämisen joskus projektiksi, vai annanko vain kasvaa paikallaan. Pakko sitä on vähintäänkin leikata, jos haluaa että saunan kuistille on esteetön pääsy.
Kuten jo mainitsin niin jasmikkeita kasvoi 3, nyt niitä on 5, koska löysin vielä muutaman uuden pensaan alun muiden pensaiden seasta ja siirsin ne uusille paikoille. En tiedä tarkemmin mitä jasmikkeita ovat, joten jos joku osaa auttaa sen kanssa, olen kiitollinen. Kuva oli heti aluksi. Toinen mielestäni kaunis ja yhtälailla leviävä pensas on kiiltotuhkapensas. Etenkin sen syysväri on upea.
Pensasaitoja muodostuu useammasta pensaasta: syreenistä, orapihlajasta ja kahdessa tunnistamattomasta ehkä pensasangervosta. Molemmissa valkoiset kukat ja kasvavat yli 1,5m korkeiksi. Täytyy yrittää selvittää lajia, kunhan kesällä kukkivat. Mikäli joku jo tästä kuvasta tunnistaa, niin aina parempi.
 |
Toinen tunnistamattomista pensaista |
Perennat
- Vuorenkilpi
- 2 kiinanpionia 'Karl Rosenfield'
- Idänsinililja
- Kotkansiipi
- Lilja
- Ketohärkki
- Violetti ja vaaleanpunainen akileija
- Raparperi
Perennoja ei ollut moniakaan, mutta vuorenkilpeä löytyi runsaasti. Siirtelin sitä parempiin paikkoihin, pois keskeltä pihaa. Iso osa meni silti kompostiin. Myös idänsinililjaa kasvaa keväisin runsaasti, mutta se on vain hyvä asia. Olen istuttanut maata kaivaessa vastaan tulleet sipulit takaisin kukkapenkkeihin.
Raparperin löysin vanhan haravointijätteen joukosta pressun päältä. Ilmeisesti oli siemenestä kasvanut. Siirsin sen kasvimaalle.
Vanhaan puukasaan oli jostain levinnyt saniaista, todennäköisesti kotkansiipeä. Siirtelin ne turvaan ennen puukasan pois siivoamista.
 |
Kotkansiipi |
Hauskana yksityiskohtana löysin keskeltä orapihlaja-aitaa yksinäisen liljan. Senkin siirsin rakenteilla olleeseen kukkapenkkiin.
 |
Lilja, mikähän tarkemmin? |
Näiden jälkeen kasvimäärä onkin lähtenyt jyrkkään nousuun, mutta palataan nykyisiin uudempiin kasveihin sitten kevään ja kesän mittaan, niin pääsen ilahduttamaan teitä paremmilla kuvilla.
EDIT: Lisätty listaan ja tekstiin terttuselja, kun se oli päässyt unohtumaan.
EDIT: Korjattu hopeahärkki ketohärkiksi