torstai 8. maaliskuuta 2018

Taimikuulumisia

Yritin keksiä ratkaisuja taimikasvatuksen kissa-ongelmaan. Keksin toisen blogin vinkin avulla minikasvihuoneet (alkuperäinen vinkki ei kuitenkaan littynyt kissoihin, ja harmi etten taaskaan muista kenen blogi se oli), mutta koska täältä suunnalta en löytänyt sopivia, ei ainakaan tarpeeksi jykeviä, tavalliset mahdollisimman läpinäkyvät säilytyslaatikot saavat kelvata. Hankin niitä kokeeksi muutaman ja hyvin ovat toimineet. Kestävät kissojen päällehyppimiset silloinkin kun kansi on viritetty toisesta reunasta rakoselleen ilmanvaihtumisen takia. Nyt saan muutamia taimia mahtumaan muutamalle ikkunalle laatikoissa kissoista huolimatta.

Olemme yrittäneet opettaa kissoille, ettei keittiön pöydälle tai keittiötasoille saa mennä. Opetus ei ole ihan vielä mennyt kunnolla perille ja nyt tämä keittiön pöydällä sijaitseva laatikko houkuttelee vielä normaalia enemmän.

Taimikasvatuslaatikko kissa
En ole ruokapöydällä?

Keittiötasot ovat tähän asti saaneet olla rauhassa, mutta nyt tämä kuvan söpöliini on kasvanut sen verran isoksi, että onnistui ensimmäistä kertaa hyppäämään lattialta keittiötasolle. Se olikin niin kiva paikka, että ei meinanut millään uskoa kieltoja. Kaikki itämättömät kylvökseni ovat keittiötasoilla, joten pelkään nyt hiukan niiden puolesta. Mitään muutakaan paikkaa en niille keksi. Yläkerran tyhjä huone on liian viileä idätykselle.


Maaliskuun kylvöt ovat vielä itämättä. Onneksi minikasvihuone suojaa kylvöksiä edes hiukan kissoilta.

Iso osa jo itäneistä taimista on yläkerran tyhjässä huoneessa (vain +12-13 astetta). Sinne hankin lisää LED-lamppuja, koska aurinko ei sinne pääse vielä paistamaan ikkunan ilmansuunnan takia. Siellä kasvu on todella hidasta, mutta toivon että saan sen ansiosta kerrankin rotevat taimet.

Viimeisemmäksi nopea vilakaisu mykorritsa-testiin. Edelleen mykorritsoja sisältävässä mullassa kasvavat taimet ovat hiukan edellä, jopa myöhemmin itänyt siemen on mennyt hiukan tavallisessa mullassa kasvavan taimen ohi. Todella honteloita ovat kaikki, ei pitäisi kylvää tomaattia liian aikaseen ja ehkä nuo kasvuolotkin vähän vaikuttavat. Nyt pitäisi raaskia poistaa toisesta ruukusta tuo hontelompi taimi. Lupasin tällä kertaa itselleni tehdä niin. En tarvitse kolmea saman lajikkeen taimea.

Mykorritsatestin tomaatintaimet

Mukavaa naistenpäivän iltaa!

18 kommenttia:

  1. Hyvä ilme kissalla: On niin kiva paikka hänelle laitettu;) Mulla kissa yrittää livahtaa viherhuoneeseen heti kun silmä välttää, mutta yritän pitää oven kiinni ja kasvit turvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mini kyllä osaa nuo vekkulit ilmeet. Sama juttu meillä yläkerran tyhjän huoneen kanssa, se on molempien kissojen mielestä NIIN kiva paikka. Ne kuulee alakertaan asti aina, jos sen huoneen oven avaa ja ryntäävät aina paikalle.

      Poista
  2. Hienosti ovat alkaneet kasvamaan, toivottavasti saisivat taimet kasvaa rauhassa..vaan suloinen on kyllä kisuli:)♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein suloinen, ja hyvin itsepäinen. Samaa minäkin toivon. Muutama chilin taimi on jo mennyt parempiin suihin, mutta onneksi niitä kasvoi ylimääräisiä.

      Poista
  3. Siellähän on jo paljon taimia kasvamassa.

    VastaaPoista
  4. Niin tutunkuuloinen pulma! Meillä yhtälössä kävi näin:

    http://ananasaika.eu/viiksivallujen-kukkailottelua/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoisesti pahempi ongelma teillä kun meillä. Nämä kissat eivät sentään syö kasveja, ei vaikka yritin kauraan kasvattaa kissanheinäksi. Mutta kaikella on kiva leikiä! Ja sitä kautta syntyy tuhoja.

      Poista
  5. Miten sattuikin, just eilen kuvasin itsekin meidän kollinketaletta osallistumassa taimien hoitoon. Joka taloudessa näköjään sama homma tähän aikaan vuodesta... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisessa kissataloudessa ainakin :) Myös siemenpussit on meidän kisujen mielestä oikein ihania, joten ovat taimikasvatuksessa mukana alusta lähtien.

      Poista
  6. Hyvin siellä on taimet kasvamassa. Minullakin on kelloköynös ja Keijunkukka Pienellä taimella Kohta pitäisi laittaa myös muita multaan en ole viellä kiirehtinyt kun on pienet paikat missä kasvattaa. Ihana kisumirri lämmittä taimia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, hyvin ehtii vielä. Minä vaan aina häteilen kun en malta odottaa.

      Poista
  7. Hih, tsemppiä kissan koulutukseen! Meillä on jo ties kuinka mones vuosi menossa sen opettamisesa, että kissat eivät saisi mennä keittön tasoille tai saarekkeelle.. Mutta hyvä kuitenkin, että olet keksinyt keinot esikasvatukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissojen :) Mutta toinen käyttäytyy luonnostaan paremmin näiden kiellettyjen paikkojen suhteen. Pientä parantamisen varaa silti silläkin. Katsotaan miten minun käy sitten kun taimet ovat isompia.

      Poista
  8. onneksi meidän rontti antaa kasvustot olla rauhassa.tyttären kissa syö ja repii kaikki.meidän kissa syö vain siniset ja valkoiset paavalinkukat. kokee ne kai hautajaiskukiksi.poikamme hautajaisista jäi kai kissalle trauma.tajusi surun.poika kun rakasti jaosasi käsitellä eläimiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osanottoni poikanne tähden. Kissat on kyllä hyvä muistisia. Jännä että noin tarkasti tietyt kukat osaa yhdistää ikävään asiaan. Meillä nämä on vielä pentuja, elättelen toivoita että kiinnostus kasveihin vähenee iän myötä.

      Poista
  9. Täällä sama ongelma. Olin kylvänyt chilit ja olivat itäneet ihan ok. Otin päiväksi minikasvihuoneen kannen pois niin johan oli jompikumpi kissa käynyt napsimassa taimia ja osa tuhoutui. Nyt Olen koulinut loput taimet ja laittanut ne olohuoneeseen väliaikaiselle pöydälle. Hankin kissan karkoitus ainetta ja suihkuttelin sitä pyyhkeisiin jotka laitoin taimipöydän lähettyville. Saa nähdä onko tehoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, täälläkin tuhoja on tullut kovasta yrityksestä huolimatta. Tuota kissankarkoitusainetta en itse keksinytkään kokeilla. Toivottavasti se auttaa.

      Poista