Mykorritsatesti 1. viikko |
Ero on kuitenkin pikemminkin tunneissa kuin päivissä, joten en tästä vielä vetäisi mitään johtopäätöksiä, kyse voi olla myös puhtaasta sattumasta. Hyvin pienistä eroista on kyse. Katsotaan miten kasvu alkaa tästä edistymään, uskoisin että se kertoo enemmän.
Perennasiemenkirje
Perennasiemenkirjettä varten olen saanut jo hyvin ilmoittautumisia, mutta mukaan mahtuu vielä yksi uusi ja aikaisemmin kiinnostuksensa ilmaisseistakin odotan vielä 2:lta osoitetietoja. Meitä on siis nyt 9 kasassa. Päätin odotella viikonlopun yli ja maanantaina laitan kirjeen eteenpäin sillä porukalla mikä saadaan kasaan. Tässä linkki postaukseen, jossa kerron enemmän perennasiemenkirjeestä: Pihakuulumisia ja perennasiemenkirje
Olen jo hiukan kaivellut siemenvarastojani läpi ja kerännyt kirjeen aloitukseen siemeniä. Voi olla jotain tulee lisättyä vielä lisää ennen kirjeen lähetystä.
Tuo isoinkarvillea (lähetyssaarnaajankukka) on minulle viime kesältä uusi tuttavuus. En valitettavasti osaa sanoa millainen se on kasvattaa siemenistä. Aijon itsekin kokeilla. Näitä siemeniä löytyy siemenkirjeestäkin kokeilunhaluisille.
Isoinkarvillea on upean näköinen perenna, joka kannattaa talvisuojata ja sen luvataan karkottavan myyriä.

Perennan siemeniä perennasiemenkirjeeseen |
Tuo isoinkarvillea (lähetyssaarnaajankukka) on minulle viime kesältä uusi tuttavuus. En valitettavasti osaa sanoa millainen se on kasvattaa siemenistä. Aijon itsekin kokeilla. Näitä siemeniä löytyy siemenkirjeestäkin kokeilunhaluisille.
Isoinkarvillea on upean näköinen perenna, joka kannattaa talvisuojata ja sen luvataan karkottavan myyriä.
Isoinkarvillea |
Odotan innolla siemenkirjettä, vaikka siemeniä on omastakin takaa. Jospa tulisi jotain sellaista, mitä ei omasta varastosta löydy. Kivaa!
VastaaPoistaJoo, minäkin odotan innolla että saan siemenkirjeen ensimmäisen kierroksen jälkeen takaisin. Uusia lajeja on aina kiva kokeilla.
PoistaJännä kuulla jatkossa miten taimien osalta käy.
VastaaPoistaTäytyy raportoida kun jotain muutosta/eroa on havaittavissa. Tai siitäkin, jos mitään eroa ei synny.
PoistaMielenkiintoisia ensimmäisiä tuloksia!
VastaaPoistaSiemenkirjeen aloituspaketti näyttää jo ihan superhyvältä. Jännityksellä odotan, milloin se tupsahtaa postilaatikkooni :)
Kiva juttu. Toivon mukaan et joudu kauaa odottelemaan :)
Poista