sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Orkideahuoltoa

Monesti olen kuullut puhuttavan että orkideat ovat vaikeita kasvattaa. En ymmärrä miksi? Minusta ne ovat vaivattomia, neljä viidestä ostamastani orkideasta on selvinnyt hengissä hyvin vähällä hoidolla (en muista enää mikä sille yhdelle tuli, saatoin kastella sitä liikaa). Ne ovat kukkineet vuosittain. En ole edes lannoittanut orkioitani useampaan vuoteen, mutta tänä vuonna ajattelin tehdä niin. 


Orkidea
Mikä orkidea?

Orkideani ovat kasvaneet samoissa ruukuissa ja samoissa kasvualustoissa ostamisesta lähtien. Orkideoita suositellaan kasteltavaksi upottamalla ruukut vesiastiaan, mutta kyllä kastelu onnistuu myös kaatamalla vettä ruukkuun. Jos orkidea on vesitiiviissä suojaruukuissa, kastelun kanssa kannattaa olla sen verran varovainen, ettei hukuta orkideaa. Orkidean juuret kuolevat, jos joutuvat olemaan pitkän aikaa vedessä tai liian märässä kasvualustassa. Tärkeintä kuitenkin on, ettei lehtien tyvelle jää seisomaan vettä. 

En siis ole koskaan aiemmin vaihtanut orkiodeolle "multaa". Multaa niille ei missään nimessä pidäkään laittaa, orkideat ja kämmekät tarvitsevat juurille ilmaa. Kasvualustan tulee olla tarpeeksi karkeaa, jotta pysyy ilmavana. Kasvualustan vaihtotarvekin tulee vain kahdesta syystä: vanha kasvualusta on alkanut maatumaan, eikä ole enää ilmavaa tai orkidea on alkanut kasvamaan ulos ruukusta, kuten ajan kanssa aina käy. Tämä viimeisin syy on se miksi omanikin kaipasivat "huoltoa".

Aloitin orkidoiden kasvualustan vaihdon jo parisen kuukautta sitten. Silloin poistin vanhat kasvualustat ja karsin kuolleet juuret ja lehdet kaikista paitsi yhdestä orkideasta. Kesken kaiken keksin, että ehkä on parempi etten koske perhosorkideaan, se kun kukkii parhaillaan. Muutkin orkideat jätin irtonaisina odottamaan, että saan kaikille laitettua uudet kasvualustat samalla kertaa. 


Tällaisinä orkideani ovat odotelleen parisen kuukautta.

Valitettavasti en muista enää mikä tuo yksi on, mutta toimen noista samannäköisistä on orvokkiorkkidea (en vain muista kumpi). Ensimmäinen vasemmalta on puikkokämmekkä. Sen kukittaminen on näistä kaikkein hankalinta, sillä se tarvitsee viileän lepokauden kukkiakseen.  

Orkideoille ei ole mikään ogelma kasvaa vaikka kokonaan ilman kasvualustaa, kunhan juuria vain kastellaan ajoittain. Jokunen vuosi sitten perhosorkideani teki kukkavarteen poikasen eli keikin. Irrotin sen kun juuria oli tarpeeksi, mutta sen jälkeen se onkin elellyt tyhjässä ruukussa ilman kasvualustaa. Jotenkin se vaan aina unohtui. Hyvin se kasvoi siltikin, tosin kukkinut se ei vielä ole. Tänään sekin pääsi vihdoin kasvualustaan kasvamaan. Perhosorkideassa oli vielä kaksi kukkaa jäljellä, mutta koska kukinta oli jo hiipumassa, uskallauduin aloittamaan projektin.


Perhosorkideat. Vasemmanpuoleisella ei ole ollut koskaan mitään kasvualustaa.

Ostin jo jokin aikaa sitten tällaisen kätevän kokoisen paketin orkidea-kasvualustaa. Idea on sama kuin turvepelleteilläkin: lisää vain vesi ja odota. Pienen möyhimisen jälkeen kasvualustaa olikin reilusti. Paketissa luvattiin 5 litraa, joten varmaankin siis sen verran.



Orkideakasvualusta veden lisäämisen ja möyhimisen jälkeen.
 
Vanhemman perhosorkidean juuret olivat kasvaneet osittan jo kokonaan pois ruukusta, kuten aikaisemmasta kuvasta hyvin nökee. Ruukun sisälläkin juuria oli niin paljon, että jouduin karsimaan eläviäkin juuria paljon, jottain sain orkidean mahtumaan syvemmälle ruukkuun. 

Hetken puuhailun jälkeen kaikki orkideat olivat uusissa kasvualustoissa (mutta samoissa ruukuissa kuin aiemminkin).


Orkideat uuissa kasvualuistoissa.

Nämä orkidearuukut ovat käteviä. Ideana on ettei sisempi ruukku yletä pohjalle asti, niimpä pohjalle jää vesi-säiliö, joka kosteuttaa ilmaa orkidean ympäriltä.

Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa!


9 kommenttia:

  1. Onpas hieno tuo keltainen! Orkideat näyttää kyllä viihtyvän tämmöisellä huonekasvitunarillakin. Ehkä siinä onkin juuri se, että näitä ei pidä olla koko ajan lannoittamassa ja kastelemassa, vaan unohtaa sopivan valoisalle ikkunalle. Ei siis ollenkaan vaikeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, en valitettavasti vain muista mikä se on. Pitäisi kaivella jos vielä löytäisin nimikyltin jostain. Aina pitäisi kirjata kaikkien kasvien nimet ylös. Näin pitkän tauon jälkeen, kuin minulla, lannoittamisesta on varmaankin taas hyötyä :)

      Poista
  2. Onpa erikoisen näköistä kasvualustaa. Toivottavasti orkideat tykkäävät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän ne tykkää, kunhan se vain pysyy ilmavana. Toivon niin :) Olen kuullut jopa että jotkut on kokeillut käyttää kasvualustana pelkkiä lasikuulia ym muuta epäorgaanista materiaalia. Siinäkään ei pitäisi olla ongelmaa, kunhan kastelee ja lannoittaa riittävän usein.

      Poista
  3. Hei! Tulimpa kahtomaan tätä siun blogia ja orkidea juttuu. Tuo keltanen näyttäs olevan Oncidium, kotosin Brasiliasta. Tuommosta kasvualustoo en oo enneen nähny, mitähän se sisältää! Mie oon tehny männynkaarnasta, hiilestä ja joskus laittanu saviruukunpalasiikin sekkaan kasvualustaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta ja tervetuloa. Paketin mukaan on pelkästään kookosta. Tuo omatekoinen toimii varmaankin hyvin, mutta ajattelin päästä vielä helpommalla.

      Poista
  4. No voi helkkari sentään. Toiset osaa sitten kaikkea. Minä olen heittänyt aina ne pois paitsi yhden olen säästänyt sellainen pienen en muista edes mikä se on. Onko edes orkidea . Tämä kyllä jää seurantaan tämä sinun mullanvaihto meinaan jos vaikka tämä saisi jatko postauksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tässähän menee ihan sanattomaksi :) Orkideat kannattaa ilman muuta säästää kukkimisen jälkeenkin, niin niistä on iloa monelle vuodelle.

      Poista
  5. Kiitos vinkeistä. Minulle paukahti ongelma tänä aamuna kun huomasin, että orkidea puskee kukkaa suoraan mullasta. Ei auttanut muu kuin ottaa kasvi ruukustaan; siellä olikin pitka kukkavana sykeröllä. Keväällä laitoin tälle kasville karkeaa orkideamultaa ja saviruukun. Entinen lasiruukku oli toivottoman pieni. -No, nyt orkidea kukkineen on paljaaltaan tarjottimella; mietitään, mitä tehtäis!

    VastaaPoista