tiistai 27. maaliskuuta 2018

Lumikellojen paikkako?

Haluan vaan kertoa, että: Löisin kevään ensimmäisen piipon! Saunan räystään alla on sen verran lämmin ja suojaisa paikka, että ainoana paikkana pihalta, siitä on lumi alkanut jo sulamaan pois. Tätä yhtä pientä paikkaa lukuunottamatta pihalla on ainakin sen 20cm lunta.

Kyseinen piippo taitaa kuulua tulppaanille, kun en muita kevätkukkia ole kyseiseen penkkiin vielä istuttanut. Tulppaanit ilmeisesti selviävät hyvin pakkasista, mutta varuiksi kasasin siihen lisää lunta päälle. Yölämpötilat saattavat kuitenkin laskea vielä melkein -15 asteeseen.

Tulppaanin piippo maaliskuu
Tulppaanin piippo 27.3.2018

Tästä päästään heti seuraavan kevään suunnitteluun. Olisi ihana jos tällä paikalla kukkisi jokin todella aikainen kevätkukka. Lumikelloa ajattelin heti, mutta ongelmaksi saattaa muodostua se, että koska penkki on osittain räystään suojassa, se on kuiva paikka, ja kesällä melko paahteinen. Epäilen menestyisikö lumikellot siinä yhtä kevättä pidempään?

Olisi teillä jotain muita hyviä ehdotuksia mitä voisin paikkaan istuttaa? Ideoita kaipaan etenkin näiden kevätkukkien kohdalta.

22 kommenttia:

  1. Oi miten ihanaa! Piippoja kaipaan jo kovin!! Paras on kyllä suojata, pakkasta on niin mahdottoman paljon öisin vielä, onneksi on sitä lunta. Kuivan paikan piipottajista en oiken osaa sanoa, lumikellot ovat tosi ihania, mutta ihan kuiva paikka niille ei tosiaan käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piipottajista. Ihana sana :) Pakkasten suhteen on hyvä että on lunta, mutta minun puolesta voisivat jo sekä pakkaset että lumi loppua/lähteä.

      Poista
  2. Ensimmäisten piippojen näkeminen on aina niin sykähdyttävää! Ajattelin huomenna käydä vähän pihakierroksella ihmettelemässä, joko jotain jo jostakin näkyy, ellei sitten taas pyrytä uusi lumikerros. Toisaalta kyllä jos tämä kylmyys jatkuu, niin ihan hyväkin, että lumi on kasvien suojana.
    Minä yritin kerran tuohon paahteiselle eteläpihalle lumikelloja männyn alle, mutta eipä ne menestyneet. Minulle tulivat mieleen nuo alliumit. Ne eivät tosin ole kauhean aikaisia, mutta auringossa ne ainakin viihtyvät😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En edes tajuttu aikaisemmin, mutta nyt kun katsoin kuvaa niin piippojahan on 2! Ihania ovat kyllä :) Alliumit eivät tosiaan ole niin aikaisia, kuin mitä nyt kaipailen. Itse rupesin miettimään narsisseja. Niistähän osa ilmeisesti viihtyy kun saavat viettää kesän kuivassa.

      Poista
  3. Posliinihyasintti sipulikasveista, perennoista vuohenjuusto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Posliinihyasintti voisi olla hyvä :) Perennakohtaan on tainut sekaantua auto-correct tai lipsastaa kirjoitus/ajatusvirhe :D

      Poista
  4. Olen kateellinen kaikille teille, joilla maa jo näkyy. Meillä lunta vaikka kuinka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä turhaan kadehdi. Tämä on tosiaan pihan ainoa lumeton kohta ja tämäkin vain tälläinen muutamakymmen senttinen kaistale. Lunta riittää vielä täälläkin.

      Poista
  5. Eläköön kevään ensimmäinen piippo .Miten olisi Balkaninvuokko. Se häviää melkein kukittuaan ja palloista saa uusia siemeniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Balkaninvuokkoa istuttelin muualle pihaan jo syksyllä. Täytynee katsoa miten selviää talvesta ja jos kukkii niin otan siemeniä talteen. Kylväytyykö itsestään, eli voinko vaan lykätä siemenet niiden valmistuttua maahan vai onko varmempi esikasvattaa talvella/keväällä?

      Poista
    2. Minulla on ollut monta vuotta se rinteessä ja leviää kyllä itsestäänkin. Mutta olen minä ripotellut joskus siemeniä vain maahan. En esikasvata niitä mitenkään.

      Poista
  6. Oi oi, tuommoiset kevään ekat piipot ovat mannaa!

    VastaaPoista
  7. Oih..ihana kevään merkki sieltä jo tunkee esiin:)♥ Meillä satoi eilen illalla taas reippaasti lunta ja vähän sellainen takatalvi olo..tosin nyt taas paistaa aivan upeasti aurinko:) Leppoisaa pääsiäisen aikaa ja mukavaa alkavaa kevättä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin satoi vähän, mutta päivisin on jo auringossa sen verran lämmintä, ettei uusi lumi näytä enää jäävän maahan. Sulaisi vielä tuo vanhakin pois. Mukavaa pääsiäistä ja kevättä. Toivotaan, että se tosiaan alkaisi pian.

      Poista
  8. Jee, ensimmäinen piippo! Tästä se kevät alkaa!
    Ihanaa pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
  9. Ensimmäinen piippo aina sykähdyttää niin kivasti.
    Hyvää ja aurinkoista pääsiäisen aikaa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Hyvää pääsiäisen aikaa :) Näyttäisi kelien puolesta ainakin hyvältä :)

      Poista
  10. Ihana keväinen löytö! meillä täällä vielä paksut hanget, eikä pälvipaikkojakaan ole vielä näkyvissä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa täälläkin olla kaikki pälvipaikat tämän päivän sateiden jälkeen lumen peitossa, mutta toivotaan että uusi lumi sulaa nopeasti.

      Poista