sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Kylvökalenteri 2018 (päivitetty 11.6.)

Aikaisemmin lupailin listaa tekemistäni kylvöistä. Tämän kylvökalenterin on tarkoitus jäädä itselleni tilastotiedoksi, mitä olen kylvänyt minäkin vuonna ja mihin aikaan. Tämä postaus tulee päivittymään kevään mittaa sitä mukaan kun teen lisää kylvöjä. Saatan myös kirjailla joitain yksittäisiä huomioita kylvöjen onnistumisesta muistiin. Linkki tähän löytyy blogini vasemmasta reunasta esittelyn alta. Näin tänne on helppo löytää myöhemminkin.


11.3.2018: Kerrankin latva-artisokan taimeni näyttävät hyviltä. Mini on ilmeisesti samaa mieltä.


Koristekasvit


Talvikylvö/hankikylvö

Kokeilin tänä talvena ensimmäistä kertaa talvikylvöä ja kylvin siemeniä ruukkuihin joulukuussa ja vein kylvökset ulos odottamaan pakkasia. Pakkasen ja lumisateen jälkeen siirsin kylvökset varjoiselle paikalle talon seinustalle ja olen lapioinut päälle vielä lisälunta. 

En muista mitä kaikkea kylvin, enkä jaksa kaivella nimikylttejä lumen alta, joten listaa tulee myöhemmin. Ainakin osaa näistä laitan myös normaalisti esikasvatukseen, kun ei ole kokemusta kuinka hyvin talvikylvö toimii.

Näitä ainakin:

  • Parvitulppaani
  • Sinivaleunikko, valkoinen ja sininen
  • Tarhavaleunikko
  • Isovaleunikko
  • Keltavaleunikko
  • Siperianunikko
    • Itänyt


Esikasvatettavat

vko 2
  • Keijunmekko
    • 12.2.2018: 3/8 itänyt
    • 15.3.2018: 5/8 itänyt

25.1.2018
  • Ahkeraliisa 'Accent Salmon' 
    • Itänyt
  • Ahkeraliisa 'Athena F1 Red'
    • Itänyt
  • Maljalaukkaneilikka 'Ballerina lilac'
    • Itänyt
  • Maljalaukkanailikka 'Ballerina White'
    • Itänyt

4.2.2018 (Nämä kaikki ovat kylmäkäsittelyn vaativia siemeniä. Ohjeen mukaan jos ei idä kuukaudessa, siirrän kylmään seuraavaksi kuukaudeksi)
  • Sinivaleunikko, valkoinen ja sininen
    • 26.2.2018: Itänyt
    • 10.4.2018: Kaikki kuolleet, epäilen harsosääskiä
  • Tarhavaleunikko
    • 20.2.2018: Itänyt
    • 10.4.2018: Kaikki kuolleet, epäilen harsosääskiä
  • Vuoriarho
    • 20.2.2018: Itänyt
  • Täpläpunalatva
    • 15.2.2018: 2 itänyt
  • 4.3.2018 nämä pääsivät kylmäkäsittelyyn ja 7.4.2018 takaisin lämpimään:
    • Kellokärhö
    • Isovaleunikko
    • Keltavaleunikko
    • Mooseksenpalavapensas
    • Punanukki
    • Alppikatkero

8.2.2018
  • Pampaheinä 'White Feather'
    • 20.2.2018: Itänyt
  • Pulskaneilikka 'Spooky'
    • 15.2.2018: Itänyt
  • Isokaunosilmä 'Early Sunrise'
    • 15.2.2018: Itänyt
  • Pronssisara 'Zora'
    • 4.3.2018: Ei itänyt, laitettu kymäkäsittely kokeiluun
  • Kaukasiantörmäkukka 'Fama Blue'
    • 15.2.2018: 2/4 itänyt
  • Karpaattienkello 'Blau'
    • 22.2.2018: Itänyt
  • Sulkaneilikka 'Spring Beaty, sekoitus'
    • 15.2.2018: Itänyt

24.2.2018

  • Kirjohanhikki
    • 11.3.2018: Itänyt
  • Pampaheinä 'Pink Feather'
    • 5.3.2018: Itänyt
  • Palloesikko 'Ronsforfer Hybriden'
    • 11.3.2018: Itänyt
  • Tarhaidänunikko
    • 5.3.2018: Itänyt
  • Tähtiputki
  • Laventeli
    • 5.3.2018: 2 itänyt
    • 20.3.2018: useampi itänyt
  • Keltatimanttikukka
    • 1.3.2018: 2 itänyt
    • 5.3.2018: 4 itänyt

2.3.2018

  • Pagodinkärhö 'Korean Beaty'
  • Ohotankärhö
  • Etelänherne
    • 31.3.2018: 1 itänyt
  • Etelänruusuruoho
    • 11.3.2018: Itänyt
  • Isojumaltenkukka 'Red Light'
  • Sarvitähkämunkki
    • 14.3.2018: Itänyt
  • Pronssisara 'Zora'
    • 27.3.2018: 1 itänyt
  • Elefanttiheinä
    • 11.3.2018: Itänyt
  • Salkoruusu 'Majorette'
    • 20.3.2018: 1 itänyt

11.3.2018

  • Syklaami 'Hardy Mixed'
    • 9.4,2018 1 itänyt
  • Tähkäesikko 'Vialii'
    • 8.4.2018: 1 itänyt
  • Kesäkullero 'Golden Queen' 

25.3.2018

  • Sinilobelia
    • 1.4.2018: Itänyt
  • Daalia decorative 'Darkder' mukulan istutus ruukkuun
  • Daalia semi-cactus 'My Love' mukulan istutus ruukkuun

31.3.2018

  • Nukkapähkämö
    • 5.4.2018: Itänyt
  • Koiruoho
  • Morsiusharso
  • Isohelokki
  • Mustasilmäsusanna
  • Pioniunikko
    • 5.4.2018:Itänyt

2.4.2018

  • Lehtorikko
  • Ritarinkannus
  • Ryhmäsamenttikukka
    • 8.4.2018: Itänyt
  • Tuoksuherne, punainen
    • 8.4.2018: Itänyt
  • Valkosääkukka
    • 5.4.2018: Itänyt
  • Daalian mukuloiden istutus ruukkuihin
    • Decorative 'Duet'
    • Decorative 'Purple-White'
    • Topmix 'Red'
    • Cactus park 'Red'


Hyötykasvit


Chili Cayanne Long Slim
Testasin itävätkö n. 10v vanhat chilin 'Cayanne Long Slim' siemenet.
Laitoin siemeniä reilusti. Ihan turhaan, suurin osa iti!
Tästä olen jo pihistänyt pari taimea isompaan ruukkuun.


vko 1
  • Chilit:
    • 'Monster Naga' Kuoli
    • 'Red Peruvian Rocoto' Ei itänyt, vanhoja siemeniä
    • 'Hot Lemon' Kuoli
    • 'Chocolate Fatalii'
      • Itänyt
    • 'Cayanne Long Slim'
      • Itänyt
    • 'Locato'
      • Itänyt

vko 2
  • Latva-artisokka
    • 12.2.2018: 2/4 itänyt
    • 15.2.2018: 3/4 itänyt
  • Ananaskirsikka
    • 3 itänyt
    • 10.3.2018: Siirrettyäni ruukun lämpöisempään paikkaan uusia taimia ilmestyi reilusti lisää (Laitoin siemeniä reilusti, koska olivat niin vanhoja)

4.2.2018
  • Paprikat
    • 'Golden California Wonder'
      • 24.2.2018: 4/4 itänyt
    • 'California Wonder' omat siemenet
      • 20.2.2018: 2/2 itänyt
    • 'California Wonder'
      • 1.3.2018: 1/4 itänyt
      • 5.3.2018: 2/4 itänyt

20.2.2018
  • Tomaatti 'Rio Fuego'
    • 1.3.2018: 3/4 itänyt
  • Chili 'Monster Naga'
    • 11.3.2018: 1/2 itänyt
  • Chili 'Hot Lemon'
    • 5.3.2018:  1/2 itänyt

24.2.2018
  • Pensastomaatti 'Nippersnapper'
    • 5.3.2018:  1/2 itänyt
    • 10.3.2018: 2/2 itänyt
    • 5.4.2018: Kissa kaatoi molemmat, toinen poikki sirkkalehtien yltä ja toinen heti juuresta. Kokeiltu istuttaa uudelleen.
  • Tomaatti 'Gardener´s Delight'
    • 5.3.2018: 1/2 itänyt

2.3.2018

  • Lehtiselleri
    • 14.3.2018: Itänyt
  • Mukulaselleri
    • 14.3.2018: Itänyt
  • Purjo
    • 14.3.2018: 1 itänyt
    • 20.3.2018: useampi itänyt
  • Goji-marja
    • 5.4.2018: itänyt
  • Rosmariini
    • 14.3.2018: 1 itänyt
  • Munakoiso
    • 27.3.2018: 2/2 itänyt
  • Tomaatit
    • Bloody Butcher
      • 14.3.2018: Itänyt
    • Promyk
      • 23.3.2018: Itänyt
    • Brandywine
      • 20.3.2018: Itänyt
    • Oxheart
      • 27.3.2018: Itänyt
    • Balkoni Yellow
      • 31.3.2018: Itänyt
    • Moneymaker
      • Kylvetty 1 siemen, ei itänyt
    • Andine Comue
      • 23.3.2018: Itänyt
    • Idli
      • Kylvetty 2 siementä, ei itänyt
    • Outdoor Girl
      • 20.3.2018: Itänyt
    • Indigo Rose
      • 20.3.2018: Itänyt

31.3.2018

  • Kurkkumeloni 'Carosello'
  • Cantaloupemeloni 'Minnesota Midget'
  • Vesimeloni 'Sugar Baby'
  • Kasvihuonekurkku 'Landora' F1
    • 9.4.2018: 1/4 itänyt
  • Kasvihuonekurkku 'Futura' F1
    • 5.4.2018: 2/2 itänyt
  • Intiansitrusheinä
    • 8.4.2018: Itänyt

2.4.2018

  • Liperi
    • 1 tänyt
  • Meirami
    • 5.4.2018: Itänyt
    • 5.4.2018: Kissa kaatoi ruukun, jokusen taisin saada pelastettua.
  • Tinjami
    • 5.4.2018: Itänyt
  • Viherminttu
  • Kähäräminttu
  • Ryytisalvia
    • 1 itänyt
  • Basilika 'Emily'
    • 5.4.2018: Itänyt
  • Basilika 'Large Leaved'
    • 8.4.2018: Itänyt

Joskus huhtikuussa

  • Tomaatti 'Monaymaker'
    • Kissa söi

1.5.2018 (Kylvömulta oli päässyt loppumaan, joten kylvin nämä kokeeksi suoraan mustaanmultaan. Saa nähdä miten käy)

  • Jättikurpitsa 'Banana Pink'
    • Itänyt
  • Myskikurpitsa
    • Itänyt
  • Spagettikurpitsa
    • Itänyt

Kesäkuun alku (Nämäkin kylvetty suoraan mustaanmultaan)
  • Kurkkumeloni 'Carosello'
  • Cantaloupemeloni 'Minnesota Midget'
  • Vesimeloni 'Sugar Baby'
  • Kasvihuonekurkku
  • Kasvihuonekurkku

16 kommenttia:

  1. Joko sinun paprikat on itäneet? Olen jo malttamattomana odotellut omien itämistä :D Hätähousuna pitää kurkkia monta kertaa päivässä, että joko lautalla on elämää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät ole vielä. Jos olisivat jossain lämpimässä, esim lattialämmityksen päällä, niin se nopeuttaisi. Minulla ei vain ole sopivaa paikkaa, joten huoneenlämmössä joutuvat itämään. Kyllä näiden kylvöjen kanssa tulee usein oltua malttamaton.

      Poista
  2. Olet voittanut blogiarvonnassani liput Lahden pihapiirimessuille. Lämpimät onnittelut! Laitatko yhteystietosi osoitteeseen: betweenland@gmail.com, jotta voin postittaa liput sinulle.

    Kylvötiedot blogipostauksena on hyvä idea. Näin niistä on iloa muillekin ja itse löytää tiedot tarvittaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanaa, mutta joudun kieltäytymään palkinnosta päällekkäisen menon takia.

      Etenkin itseäni varten tarvin tiedon jonnekin ylös, mutta hyvä vaan jos muillekin olisi iloa.

      Poista
  3. Kyllä sinulla on jo vaikka mitä siellä tulossa. Hienosti chilit itivät vaikka niinkin vanhoja. Hyvää sunnuntaita .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän liiankin paljon kaikkea, minussa taitaa olla vähän keräilijän vikaa. Kaikkea uutta täytyy kokeilla. Hyvää sunnuntaita.

      Poista
  4. Oho. Siellä on jo vaikka mitä tuloillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Suurimman osan itämistä vielä odotan, toivotaan että onnistuvat hyvin.

      Poista
  5. Hyvä tuo kylvökalenteri, itsellä sellainen järjestelmällinen kalenteri pitäisi myös saada aikaiseksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna kylvöt menee vielä fiilispohjalta, mutta ensi vuonna olisi tarkoitus palata näihin nyt kirjaamiini muistiinpanoihin, mistä näkisi mikä olisi kannattanut kylvää aikaisemmin tai mikä myöhemmin ym. Eiköhän tästä vielä hyötyä ole.

      Poista
  6. Oi, mitä kaikkea kivaa olet jo kylvänyt. Hyvä idea tuo kylvökalenteri :)

    VastaaPoista
  7. Herranen aika, onpa sulla upeat ylvökser. Toivotaan, että kaikki onnistuu hyviksi taimiksi 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, vielä joutuu jännittämään kun iso osa vielä itämättä.

      Poista
  8. Kylläpä olet ahertanut, melkoinen kukkaloisto tulossa sinne kesällä, vautsi! -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, onhan tuossa kaikenlaista, pihan laittaminen alkoi kunnolla vasta reilu vuosi sitten, joten kukille on vielä hyvin tilaa. Kaikki perennat eivät kuitenkaan kuki ensimmäisenä vuotena, mutta on noita kesäkukkiakin jotain joukossa :)

      Poista