torstai 31. toukokuuta 2018

Idänvirpiangervo

Kyselin talvella huonon kuvan perusteella pensasta, jota kasvaa pihallamme muutaman pensasaidan muodossa. Silloin tunnistus jäi melko epävarmaksi, jokin pensasangervo kuitenkin. Nyt pensaan ollessa lehdessä ja kukkiessaan tunnistus vaikuttaa paljon helpommalta. Oletan, että kyseessä on idänvirpiangervo. Voitte korjata, jos olette eri mieltä.

idänvipiangervo
Idänvirpiangervon kukat 31.5.2018

Pensas kasvaa n. 2m korkeaksi ja kukkii valkoisin kukin alkukesästä suunnilleen joka toinen vuosi. Syksyisin se saa kellertävän, ei kovin kauniin, syysvärin ja lehdet tippuvat melko aikaisin. Nyt kesällä kukkiessaan se näyttää kuitenkin upealta.

Tai no, vähän riippuu mistä pensaasta/aidasta puhutaan. Näitähän ei oltu leikattu moniin vuosiin. Aloitin jo melkein kaksi vuotta sitten alemman takapihan suojana kasvavan L-muotoisen aidan siistimisen. Alkutilanne oli se että pensasaidalla oli leveyttä varmaan sen parisen metriä ja oksat riippuivat alas pengermuuria pitkin. Toissakesänä kavensin aitaa ja poistin roikkuvat oksat. Tänä keväänä harvensin joukosta vanhimmat tai muuten huonoimman näköiset oksat. Keväällä googlettelin, että virpiangervoa ei kannattaisi muotoonleikata, vaan ennemmin juuri harvennetaan vanhempia oksia kokonaan pois tai leikataan koko pensas matalaksi.

Idänvirpiangervoaita
Idänvirpiangervo aita. Kyllähän tätä voisi siistiä vielä lisää. Ps. ajoin nurmikon kuvan ottamisen jälkeen.



Aidan siistimisessä on vieläkin tekemistä, mutta kokonaan ei sitä haluta alasleikata. Sen verran hyvä näköeste se on tielle ja naapurin suuntaan. Naapurin rajan suuntainen osuus aidasta, on kasvultaan hyvin epätasaista. Harvensin sitä keväällä reilusti, jos vaikka innostuisi kasvamaan paremmin. Siitä aikaisempi postaus: Kevätpuuhia. En huomaa vielä juurikaan eroa viimevuoteen, mutta odotellaan nyt. Edes harvennusta ei huomaa, vaikka omasta mielestäni harvensin pensasaitaa reilusti.

Myös pengermuurin kunnostaminen on tämän vuoden työlistalla. Ajateltiin purkaa se kokonaan etupihan puolelta ja lisätään siihen juurieste sen ja pensasaidan väliin. Sen verran sitkeä pensas tämä virpiangervo on, että se on tehnyt juurivesoja jopa muurikivien väliin. Siitä ja varmaan muistakin syistä pengermuuri on alkanut sortumaan.

Palataan siihen kuitenkin myöhemmin. Mukavaa loppuviikkoa. Toivottavasti sataisi edes hiukan.

13 kommenttia:

  1. Kauniit angervot ja antavat mukavasti suojaa! Angervoilla on tosi kaunis kukinta, joka saisi kestää pidempään. Norjanangervot kukkivat meillä tänä vuonna vain muutaman päivän näissä lämpötiloissa.
    Sadetta odotellaan täälläkin. Tuntuu ettei ehdi tehdä iltaisin muuta kuin kastella.
    Mukavia kesäkuun päiviä😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, suojan kannalta ovat loistavia. Eiliset sateet meni muutaman kilometrin päästä ohi. Eli edelleen odotellaan. Mukavia kesäkuun päiviä :)

      Poista
  2. Virpiangervo on kaunis ja vaatimaton pensas. Ol ensimmäinen pensas minkä mie istutin ja tuop mieleen Olli pojan syntymän. Miun vanhemmat tulivat poikoo kahtomaan ja keltaset narsissit ja virpiangervon heleän vihreet oksat ol kimpussa.

    VastaaPoista
  3. Tuuheat pensasangervot. Sadetta kaivattaisiin täälläkin, tämä loputon kuivuus tuntuu aina vaan jatkuvan.
    Posti toi siemenkirjeen tällä viikolla toiselle kierrokselle. Olin kierroksen viimeinen, joten laitan kirjeen viikonlopun aikana takaisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin tosiaan vieläkin ihan kuivaa, eilen intoilin sateesta, mutta se menikin vähän ohitse.

      Kiitos tiedosta, pohdiskelinkin jo että ei pitäisi enää kauaa mennä. Toivottavasti teit mukavia löytöjä. Täytynee palata syksymmällä asiaan.

      Poista
  4. Virpiangervo on kaunis pensas, kaunis kukinta on siinä. Minullakin on sitää. Meillä tänään vähän satoi mutta ei se paljon kastellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin on satanut kahtena päivänä, mutta eipä se ole paljoa kastellut, kun vettä on tullut yhteensä sen 1,5mm. Joten edelleen odotellaan sadetta :)

      Poista
  5. Kauniit angervot! Sadetta tosiaan kaivattaisiin. Ihanaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. 10mm satoi viikko sitten, eikä se riittänyt mihinkään.

      Poista
  6. Minullakin on tätä ja muutamaa muutakin angervo pensasta . Sadetta odotellessa.

    VastaaPoista