perjantai 11. toukokuuta 2018

Ihana tuoksu

Ulkona liikkuessani mietiskelin moneen kertaan, että onpa hyvä tuoksu. Jostain syystä en vain osannut yhdistää sitä näihin Hyasintteihin. Upeasti kukkivat ainakin nyt ensimmäisenä vuotena. Ja tuoksuvat!

Hyasintti
Viime syksyllä istutetut hyasintit. Kaikkiaan näitä on 4kpl.

Pihatyöt on jatkuneet muun kiireen ohella. Nyt on lähes kaikki oksat saatu silputtua ja siivoamista on jatkettu. Nurmikkokin on jo leikattu ensimmäistä kertaa. Puutarhakompostin kääntö on edelleen kesken, se on pohjalta edelleen jäässä. Nyt ollaan kuitenkin jo voiton puolella. Lämpökompostorissa taas on huimat 65 astetta lämmintä!

Uusia perennojen sipuleita, juurakoita ja ensimmäisiä taimia on tullut istutettua monia. Kasvimaakin alkaa olla hyvällä mallillaan. Nyt on ollut niin lämmintä, että lähes kaikki hyötykasvit on jo kylvetty. Saa nähdä paljonko joudun suojaamaan, jos nämä lämpöiset säät loppuvat.

Seuraavaksi huomiota kaipaisivat omat esikasvatetut taimet. Ne alkavatkin olemaan jo melko huonolla tolalla, kun ovat melko pitkään olleet oman onnensa nojassa. Moni kaipaisi jo koulintaa isonpiin ruukkuihin tai karaisua ja ulos istutusta.  Muutama taisi jo menehtyäkin kissojen, minun tai auringon tekemiin tuhoihin. Muutamia olen ulkoiluttanut kuistilla, mutta pienissä taimiruukuissa ei kosteus riittänyt lämpöisellä aurinkoisella paikalla. Epäilen virkoavatko enää. Onneksi perennoja voi kylvää myös suoraan ulos.

Todella lämpöiset säät jatkuvat ainakin viikonlopun yli. Mikäs tässä on ulkona puuhaillessa. Kasteluvettä vain kuluu reilusti.

Ihanaa viikonloppua!

9 kommenttia:

  1. Kukkivatpa kauniisti! Tuoksu on varmasti ihana. Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  2. Ihan ihmeellistä kun viime kevääseen ja kesään vertaa, on joutunut kastelemaan istutuksia. Minulla osa tomaateista voi huonosti, taisin kastella liikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomaatit taitavat tykätä siitä että multa pääsee välillä kuivumaan hiukan. Mutta ovat kyllä sitkeitä. Kunhan ylimääräisen veden vaan valuttaa pois, eiköhän ne vielä piristy :)

      Poista
  3. Kaikki tapahtuu nyt vauhdilla ja joutuu tekemään pitkää päivää puutarhassa, jotta pysyy edes jotenkin ajan tasalla :) Aurinkoista viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan tapahtuu, nyt alkaa olemaan uusia kukkia tai jotain muuta nähtävää lähes päivittäin. Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  4. Hyasintti on kyllä niin kaunis kukka ja se tuoksu..ah:) On kyllä hurjaa vauhtia kevät tänä vuonna edennyt, ihan muutamassa päivässä luonto ja pihat muuttuivat vihreiksi:) Aurinkoista kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän liiankin hurjaa vauhtia. Kukat kukkivat innokkaasti, mutta helle verottaa. Nämäkin hyasintit ovat jo nuupahtaneet. Kohta palataan takaisin normaaleihin kevät säihin. Aurinkoista kevättä siitä huolimatta :)

      Poista
  5. Mikä ihana tuoksu tulee juuri leikatusta nurmikosta. Viime kesänä teimme pihallemme perusteellisen muokkauksen. En sitten käyttänyt joka kerta työkäsineitä ja eikös iho ollut naarmuilla kaikista revityistä rikkaruohoista.
    https://www.jokasafe.fi/fi/tuotteet

    VastaaPoista