lauantai 21. huhtikuuta 2018

Kuulumisia ja perennasiemenkirje

Kevät edennyt hyvää vauhtia. Ilmatieteenlaitoksen mukaan terminen kevät alkoi täällä tänä vuonna 5.4.2018. Melkoisesti siis myöhempään kuin edellisinä vuosina. Tilastoja pääsette näkemään täältä: Kevättilastot.

krookus kevätkurjenmiekka
Krookukset ja kevätkurjenmiekat 20.4.2018

Huhtikuun alun jälkeen kevät kuitenkin otti takapakkia ja yöpakkaset palasivat joksikin aikaa. Viimeisin viikko on kuitenkin pysynyt kokonaisuudessaan plussan puolella. Ja sen huomaa! Lunta ei ole enää missään pihalla ja kukkia ilmestyy päivä päivältä enemmän. Jopa routa on sulanut kasvimaalta. Uskallauduin tekemään ensimmäiset kylvöt kasvihuoneeseen. En mitään ihmeempää, ihan vain salaatteja, sipuleita, porkkanaa ja perunaa ämpärissä.

Viime yönä täällä oli vuoden ensimmäinen ukkonen! Viime kesällä ukkosia ei juuri ollutkaan, vaikka muuten oli kovin sateista.

Sain myös perennasiemenkirjeen takaisin ensimmäiseltä kierrokselta. Kirje ei vaikuttanut mitenkään isolta, mutta kiitettävä valikoima mielenkiintoisia siemeniä oli silti kertynyt ensimmäisen kierroksen aikana. Viiru halusi mukaan siemenien tutkimiseen.

Perennasiemenkirjeen sisältö yhdessä läjässä. Alun ihmettelyn jälkeen Viirua kiinnosti enemmän nukkuminen kuin siemenet. Minua taasen kiinnostivat siemenet kovastikin.

Vasta tänään kerkesin tutustumaan sisältöön tarkemmin. Että sieltä löytyikin kaikkea ihanaa. Taidan kokeilla näiden kylvöä suoraan ulos. Todella paljon kiitoksia siemeniä jakaneille!

Näitä ajattelin kokeilla. En tarvitse isoja määriä, joten loput lähtee jatkamaan kirjeen mukana toiselle kierrokselle.

Pyrin viemään kirjeen maanantaina postiin jatkamaan toista kierrosta. Toiselle kierrokselle ilmoittautuivat osallistumaan vain listan kolme ensimmäistä minun lisäkseni. Siemeniä riittää siis reilusti otettavaksi. Ne mitä yli jää, voi laittaa takaisin minulle, niin voin käyttää niitä osana seuraavan siemenkirjeen aloitusta.


ENNAKKOILMOITUS: Syksyllä/talvella olisi tarkoitus laittaa uusi perennasiemenkirje kiertämään halukkaiden kesken. Ilmoittelen näin hyvissä ajoin jo, että halukkaat voivat halutessaan varautua ja kerätä kesän mittaan siemeniä talteen.

Mukavaa viikonlopun jatkoa.

32 kommenttia:

  1. Hieno juttu. Nopsasti perennasiemenkirjeen kulku sujuikin. Toinen kierros on varmasti hyvä pitää, niin listan ensimmäiset saavat toisen mahdollisuuden.
    Minä toisen siemenkirjeen aloittajana odottelen kirjettä (on jo kuulemma paketti!) tulevaksi ensimmäiseltä kierrokselta. Varmaan toisen kierroksen jälkeen laitan sen uudelle ensi keväänä., niinkuin sinäkin suunnittelit. Tämä osoittautuikin paitsi hauskaksi ideaksi, myös tarpeelliseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kulkua tosiaan nopeuttaa se, että tämä on pysynyt kirjeenä. Paketti pitää aina hakea postista ja siitä tulee lisää viivettä ja onhan kirjeessäsi mukana enemmän porukkaakin. Eiköhän senkin ensimmäinen kierros ala kohta olemaan valmis :)

      Poista
  2. Olin mukana Tuulikin kirjeessä, taisin olla tokana, toivottavasti siitäkin saadaan toinen kierros. Kivoja siemeniä sain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olin mukana siinä ja melko alkupäässä. Toivotaan että toinen kierros kerkeää ennen kesää. Vaikka säilyyhän siemenet tarvittaessa seuraavaan vuoteen.

      Poista
  3. Loistoidea tuo kiertävä perennasiemenkirje!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, kivasti saa uusia lajeja itselle kokeiluun. Jotain erikoisempiakin jopa. Kannattaa lähteä mukaan seuraavaan :)

      Poista
  4. Moon mukana Tuulikin kirijees/paketis viimmeesten joukos, eikä soo mulle viälä tullu. Tiarutelinki jo, että oonko tössiny saapumisilimootuksen, en ollu. Mahtaa olla kerääntyny aikamoone valikooma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulikin paketti oli paisunut todella isoksi jo alupäässä. Osittain kokoon vaikutta tosin se että on paljon hyötykasveja joilla on isot siemenet: pavut ym. Kyllä valikoimakin varmasti on jo melkoinen.

      Poista
  5. Ohhoh, eka ukkonen :-o Ihana yhdistelmä krookuksia ja kevätkurjenmiekkoja <3 Olen todellakin mukana perennasiemenkirjeessä. Pidän mielessä siementen keruun, joitain siemeniä minulta jo löytyykin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaankin eka ukkonen oli todella aikaiseen. Kiva että perennasiemenkirje kiinntostaa :)

      Poista
  6. Hieno homma! Mukana kirjeessä vaikka mitä ihanuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaankin. Kiitettävä valikoima kaikkea ihanaa :)

      Poista
  7. Ihania uutuuksia sain sekä tästä siemenkirjeestä että Tuulikin siemenkirjeestä. Pitääkin varautua syksyn kirjeeseen keräämällä siemeniä talteen, kiva kun ilmoitit asiasta jo nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, silloin kirjeiden idea on toiminut hyvin. Kiva että syksyn kirjekin kiinnostaa :)

      Poista
  8. Jäin seurailemaan molempien kirjeiden kulkua, koska olin jo ehtinyt hankkia aikamoisen siemenmäärän ennen kirjeiden liikkeelle lähtöä. Mutta hauska idea, ensi vuonna voisi jo lähteä mukaan, kesän mittaan keräillä siemeniä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin ostin ison läjän siemeniä, mutta lisää mahtuu aina. Ehkä :D Toivottavasti löydän kaikille hyvät paikat. Kiva että seuraava kirje kiinnostaa :)

      Poista
  9. Hauskaa että kirje on jo palautunut sinulle! Olen myös mukana toisessa kirjeessä (tai paketissa) jossain loppupäässä, eikä se ole vielä saapunut. Kiva että löysit kirjeestä kaikkea mielenkiintoista :)
    Nappasin kirjeestä muistaakseni ainakin ritarinkannusten ja hopeahelokin siemeniä ja koulin ne juuri eilen :) Tosi mukava idea siis, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että kirjeestä löytyi mieluisia siemeniä. Kiitos sinulle mukana olosta. Toivottavasti paketti saapuu sinulle piakoin.

      Poista
  10. Olipa kiva tämä siemenkirje! Löytyi itsellekin aika monta uutta tuttavuutta kasvatettavaksi:)

    VastaaPoista
  11. Paljon kaikkea kivaa. Itselläni oli niin paljon siemeniä hankittuna, etten tähän osallistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Niin oli minullakin, mutta nyt siemeniä on vielä enemmän :D

      Poista
  12. Oli kiva kirje! Ensi kerralla tulen taas mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu. Kiitos, se on kaikkien osallistujien ansiota.

      Poista
  13. Hätkähyttävän sininen on tuo kevätkurjenmiekka. Kovasti on perennansiemenii ja osallistun sitten syksyn kirjeeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on oikein ihana. Toivottavasti leviäisivät kunnon mättäiksi. Kiva juttu, mukavaa kun seuraavalle siemenkirjeelle on jo nyt näin paljon kiinnostusta.

      Poista
  14. Olin mukana Tuulikin (Kukkia ja koukeroita) siemenkiertokirjeessä ja sekin oli tosi kiva, ihan kuin joululahja olisi tullut, mielenkiintoinen tämä perennakiertokirjekin näytti olevan :D.

    Joko teillä ukkosta on jo ollut!! Ajattelin tuota termistä kevättä, meillä on ainakin yöllä ollut niin kylmää - vain muutama yö plussan puolella - luulin, että terminen kevät ei ihan vielä olisi alkanut täällä III-vyöhykkeellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulikin siemenkirje oli tosiaan kiva ja tein sieltäkin mukavia löytöjä. Siellä ei kuitenkaan ollut kovin paljoa perennojen siemeniä, vaan suurin osa oli kesäkukkia ja hyötykasveja. Siitä se idea lähti. Voi olla ette myöhemmin tilanne on muuttunutkin, olin aika alkuvaiheessa vastaanottajissa.

      Ukkonen oli yllättävän aijoissa, yöllä meni hetki tajuta mihin edes heräsin kun ei sellaista osannut vielä odottaa :D Minulle on jostain jäänyt mielikuva että terminen kevät vaatii että viikon verran on nollan yläpuolella yötä päivää, mutta ilmeisesti olin väärässä, kun riittää että keskilämpötila on nollan yläpuolella.

      Poista
  15. Ihania krookuksia ja kevätkurjenmiekkoja sinulla siellä jo kukkimassa. Kiva kun sait kirjeen jo takaisin .Odotankin sitten sitä tulevaksi. Mukana syksyllä ilman muuta ja silloin voi meidänkin paisua jo paketiksi . Mukaan tulee varmasti lisää porukkaa ja nyt kun tietää varautua siementen keruuseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän edelleen viedä tänään postiin, mutta katsotaan miten kerkeän, toistaiseksi en ole postiin asti kerennyt. Perennasiemenkirje ei sentään niin helposti paisu paketiksi, kun perennojen siemenet on monet niin pieniä. Ainakin verrattuna hyötykasvien siemeniin. Mukavaa jos saadaan mukaan enemmän porukkaa. Syksyllä kirjeen kierrättämiseenkin on paremmin aikaa, kun ei ole niin kiire kylvää siemeniä.

      Poista
  16. Sinulla siellä jo noin paljon kauniita kevät kukkia. Onpa sinulla kaikkia kivoja siemeniä, manulla on itselläni myös siemeniä kerään niitä ainä syksyllä Nyt vaan toivotaan aurinkoisia ilmoja Hyvää viikon jatkoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätkukkia on päivä päivältä enemmän. Piippojakin ilmestyy kokoajan lisää. Toivotaan tosiaan lämpösiä ja aurinkoisia ilmoja. Hyvää viikonjatkoa :)

      Poista