maanantai 30. huhtikuuta 2018

Kiirettä pitää

Kevät etenee hyvää vauhtia ja kiire senkun lisääntyy. Eikä nyt puhuta edes pihatöiden kiireestä, vaan töitä ja kaikkea muuta puuhaa on ollut sen verran, ettei aikaa tai energiaa ole riittänyt pihalle, saati blogille. Pitkän työpäivän jälkeen, joka sisältää lähinnä tietokoneella istumista, ei tee mieli uhrata lisäaikaa tietokoneelle. Bloggaamiseen on tullut yli viikon tauko. Pisin tähän asti.

Krookukset
Myös toisen kukkapenkin krookukset ovat alkaneet kukkia viime viikon aikana. Nämä keltaiset ovat aivan ihania!

Krookukset
Ensiksi kukimaan alkaneet krookukset jaksavat vielä. Hyvin on kukat lisääntyneet viimevuodesta, vaikka aikaisemmin sitä hiukan epäilinkin.

Pihalla on sentään jotain tullut tehtyä. Risuja riittää murskattavaksi/silputtavaksi enemmän kuin tarpeeksi. Edelleen on paljon jäljellä vaikka suurin osa oksista ja risuista on jo silputtu. Isompia oksia ja muuta roinaa vietiin peräkärrillinen kaatopaikalle. Näiden lisäksi pitäisi vielä vähän haravoidakin.

Tänään istutin perunat ja siirsin kuukausimansikat kukkapenkistä kasvimaan uuteen penkkiin. Suunnittelin myös ensimmäisi kylvöjä kasvimaalle, mutta aika loppui kesken. Huomiseksi lupaa koko päivä vesisadetta, mutta eipähän tässä niin kiire vielä ole.

Orvokki mansikkamaa
Mansikkamaalla kukkii! Orvokit ovat päässeet leviämään viime vuoden siemenistä mansikkamaalle. Ei nämä sinne kuuluisi, mutta eihän noin nättiä kukkaa raaski poiskaan nyppiä.

Hauskaa vappua!



22 kommenttia:

  1. Tämä vuodenaika on kiireistä aikaa ilman pitkiä työpäiviäkin. Meilläkin on iso kasa uutta materiaalia silputtavaksi ja viimevuotisia oksankarahkoja pitäisi vielä polttaa ennenkuin tulee liian kuivaa. Mutta onneksi pihalta nousee noita kukkiakin iloksi ja päivän piristykseksi. Ja tätähän tämä on, puutarhanhoito. Hyvää vappua ja alkavaa kesäkautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Polttaminen olisi kätevää, mutta täällä on avotulen tekeminen on kiellettyä. Välillä ollaan mietitty, että grilli, jossa voisi polttaa puuta olisi kiva. Nyt joudutaan tyytymään siihen, että kaikki silppuriin liian paksut oksat ja puut pitää viedä kaatopaikalle. Samoin :) Toivotaan lämmintä ja aurinkoista kesää!

      Poista
  2. Tsemppiä kiireisiin :) Mukavaa toukokuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vappu antaa onneksi tämän ylimääräisen vapaapäivän. Melko kiirettä tänäänkin on pitänyt, mutta onneksi pihalla puuhailun merkeissä. Mukavaa toukokuuta!

      Poista
  3. Orvokkeja ei raaski kitkeä vaikka tuppaavat nousemana esiin sieltä ja täältä. Keltainen väri on kiva keväällä, tulee esiin muuten niin harmaasta ja ruskeasta maasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mukavaa kun on vähän väriä pihalla. Syksyllä pitää panostaa vielä lisää aikaisiin kevätkukkiin.

      Poista
  4. Samaistun hyvin siihen, että koneella vietetyn työpäivän jälkeen ei tee mieli enää illalla tuijottaa näyttöä. Toivottavasti vappu tarjoaa kiireisiin edes pienen tauon. Paljon olet ehtinyt tehdä puutarhassa. Iloista vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tätä lepopäiväksi voi sanoa, mutta kaikkea mukavaa on kerennyt tekemään. Nyt on ensimmäiset kylvötkin kasvimaalla hoidettu. Luvattu vesisade ei olekaan vielä saapunut, joten koko päivä tähän asti tuli vietettyä ulkona. Iloista vappua!

      Poista
  5. Totta, ettei tietokoneen ja töiden parissa vietetyn päivän jälkeen enää jaksa ryhtyä omia naputteluja tekemään, vaikka kuinka mukavaa tämä bloggailu onkin.
    Mukavaa vappupäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa on ja välillä aikaa saa kulumaan ihan liikaa vaikka vain hetkeksi ajatteli vilkaista mitä blogimaailmaan kuuluu. Mukavaa vappupäivää ja alkavaa toukokuuta!

      Poista
  6. Harmi tuo, ettei tontilla voi polttaa roskia,se säästäisi paljon aikaa ja vaivaa. Ihana Orvokki löytänyt paikkansa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, roskien polttaminen on täysin kielletty. Puuta sentää saa polttaa, jos olisi sitä varten sopiva grilli. Täällä kun naapurien pihat on heti rajojen takana, niin onhan tuo ihan ymmärrettävääkin. En erityisesti itsekään ilahtuisi, jos joku naapuri polttaisi roskia niin, että savu ja mahdollinen haju kulkeutuisi meidän pihalle. Noita orvokin taimia kitkin loppukesästä pois paljon, mutta joku näyttävästi oli pääsyt jäämään :)

      Poista
  7. Tämä blogikirjoittelu on mukavaa mutta kovin aikaavievää puuhaa. Jos olet päivät töissä ja illat puutarhassa, ei meinaa ehtiä joko itse postailemaan tai kommentointi jää olemattomiin. Mutta luulen että sama pulma on monella muullakin puutarabloggarilla. Kauniisti kukkivat krookuksesi! Mukavaa toukokuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noinhan se menee. Ja kyllä se puutarhanhoito on ainakin minulla ykkösasia. Blogaaminen tulee kakkosena. Kiitos ja mukavaa alkanutta toukokuuta :)

      Poista
  8. Hauskaa vappua! :) Eipä tuo viikko mitään tee, turhaan monet bloggaajat aina surkuttelee kun ei ehdi postailla - sehän on elämää! Nou hätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ja niinkuin Sirkulle jo vastasin, kyllä puutarhanhoito menee ykköseksi ja blogaaminen tulee vasta toisena. Yritän siis olla ottamatta paniikkia :D

      Poista
  9. Krookukset on niin kauniita. Mukavaa toukokuun alkua sinulle! :)

    VastaaPoista
  10. Ihania kevätkukkia!
    Ihan sama ongelma on mullakin, että bloggaamiseen ei aina ole aikaa. Mä oon päättäny olla ottamatta tauoista stressiä, muuten se alkais vain ahdistaa ja lopulta loppuisi koko blogi. Tsemppiä kiireisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei pidä stressata. Eiköhän tämä tästä toukokuun jälkeen helpota.

      Poista
  11. Kauniisti kukkii jo pihalla!

    Itselleni bloggaaminen on ollut alusta lähtien sellaista, että jää helposti kaiken muun jalkoihin. Olen itse myös asiantuntijatyössä päivisin ja istun koneella tai palavereissa päivät, iltaisin puuhailen mieluusti kaikkea muuta, ja lapset toki harrastuksineen vievät myös oman osansa huomiosta. Nytkin pihahommat on vielä ihan vaiheessa, kun meillä vasta eilen sulaneet viimeiset lumet kukkapenkeistä. Onneksi viikonlopulle luvataan kaunista säätä, jospa saisi loput kukkapenkit siivottua ja haravoitua :) Mukavaa loppuviikkoa!

    T. Jonspe Eripurasten Rauhalasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvin tutulta (lapsia lukuunottamatta). Lumi sentään lähti jo pidemmän aikaa sitten, mutta paljon on vielä puuhaa. Toivotaan että hyvät säät toteutuvat. Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista