sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Kohta kukkii

Jotain kukkii jo! Kukkia ja etenkin nuppuja ilmestyy päivä päivältä enemmän. Ensimmäisten kevätkurjenmiekkojen ja krookuksien kukinta alkaa olemaan jo ohi. Tähän väliin jää vähän vaisumpi kukkamäärä, mutta eipä kai nupullaan olevilla enää kauaa mene. Etenkin tulppaaneissa on paljon nuppuja.

Viikonloppuna sain jo rusketusrajat selkään. Hyvän sään pitäisi jatkua koko viikon. Viikon päästä on mahdollista päästä jo jopa 20 asteen paikkeille.

helmililja
Helmililjan nuput avautumaisillaan.

Kattomehitähti ei näytä kukkimisen merkkejä, mutta näyttää kotiutuneet hyvin viime kesäisen istutuksen jälkeen. 


posliinihyasintti
Posliinihyasintillä on suloiset kukat. Nämäkin on syksyllä istutettuja. Saavat levitä luumupuun ja pensaiden alustalla mielensä mukaan.

Viime syksyllä istuttamani mahonia (sain alun naapurilta) näyttäisi myös selvinneen
ensimmäisestä talvesta hyvin. Taidan päästä ihailemaan jopa sen kukintaa.

Veeme kevään tete-narsissit ovat alkaneet kukkimaan kukkapenkissä. Täytyykin jakaa tätä kukinnan jälkeen kasvamaan harvemmin, että jaksaa jatkossakin kukkia.

Kääpiötulppaani
Hankin viime syksyllä monia kasvitieteellisiä tulppaaneja. Nämä kääpiötulppaanit näyttävät todennäköisesti upeilta, kunhan leviävät mättäiksi. Kasvitieteellisten tulppaanien hyvä puoli on siinä, ettei niiden kukinta hiivu vuosien aikana samoin kuin monelle jalostetulle tulppaanille käy.



19 kommenttia:

  1. Minä aina toivon ettei mehitähdet kuki sillä kukkinut kuolee pois, ainakin perinteisestä mehitähdestä. Talvesta selvinnyt mahonia on hieno juttu, siinä on upean väriset lehdet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se niin taitaa mennä, mutta ainakin ne kaksi erilaista kattomehitähteä, minkä alut hain lapsuuden kodistani, leviävät sen verran helposti, että kuolleen tilalle ei jää tyhjää koloa. Mahonia näyttää tosiaan kivalta. Toivottavasti viihtyy tuolla paikalla.

      Poista
  2. Kauniit mehitähdet! Nuo kasvitieteelliset tulppaanit ovat myös todella kauniita. Täytyykin laittaa ne ensi syksyn hankintalistalle. Kokeilin sprengeri-tulppaania siemenestä. Ne ovat olleet talven yli yhdessä kasvilavassa, mutta itämistä ei ole vieläkään havaittavissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvitieteellisiä tulppaaneja on lisäksi niin monia eri lajeja, että valinnan varaa kyllä löytyy. Minäkin kylvin parvitulppaania syksyllä suoraan kukkapenkkiin ja lisäksi hankikylvönä ruukkuun. Eivät näytä vielä itämisen merkkejä. Kukkapenkin tarkempi paikka tosin kerkesi jo unohtumaan. Olisi pitänyt merkitä paremmin :D

      Poista
  3. Kyllä, kevät tuli, ja me puutarhaharrastajat ollaan aamusta iltaan ihan pihalla. Jee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi olla aamusta iltaan pihalla jos olisi aikaa, mutta koska kaikkea muutakin on pakko tehdä, täytyy tyytyä vähän vähempään pihalla oleskeluun :)

      Poista
  4. Söpöset mehitähdet, hienoa, että ovat selvinneet talvesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä söpöjä. Niiden talvesta selviämistä en varsinaisesti ihmettele. Nämä kattomehitähdet ovat kyllä niin helppoja, etten ole koskaan huomannut niiden kuolleen talvella.

      Poista
  5. Kauniita kevään kukkijoita. Hyvää uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Kevään kukkijoissa on sitä jotain! :) Voi että, vähän harmittaa, kun oma narsissikokeiluni parvekeruukuissa meni ihan plörinäksi... Liian pienet ruukut, liian myöhään syksyllä multiin, liian märkää. Isoimpaan ruukkuun tuli piipot, mutta ei hyvältä näytä nekään, eivät ole siitä kasvaneet. Noh, ensi syksynä uusiksi ajoissa ja isoihin ruukkuihin, kunnon salaojitus. Kyllä mie narskuja vielä saan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, uutta yritystä vaan! Ensiavuksi olisi nyt keväällä kaupastakin saanut valmiita ruukkuja. Vaikka onhan itse kasvattaminen kivempaa.

      Poista
    2. Oli miul synttärilahjaksi saadut tetet sentään. ;) Mutta syksyllä uusi yritys.

      Poista
  7. Kevät kukkaset ovat niin ihania kaikki. Minulla mahonia kärsi aurinkosta Lehdet ovat kaikki ruskeita vaikka jonkunverran peittelin sitä Kauniita kuvia olet tänne laittanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minä peittelin Mahonian kokonaan männynhavuihin. On vielä niin pieni, että oli helppo suojata.

      Poista
  8. Ihania posliinihyasintteja! Ihan täydellisen värisiä. :) Nuo kääpiötulppaanit on myös kivoja. Minäkin istutin niitä viime syksynä ja olen nyt saanut nauttia niiden suloisista kukista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä todella suloisia, harmi kun ovat sen verran pieniä, että tuo väritys erottuu oikeastaan vaan kun läheltä katsoo. Yksittäiset kääpiötulppaanit näyttävät vähän honteloilta. Siksi ajattelin että näyttävät vielä kivemmilta, jos/kun kasvavat tiiviimmin.

      Poista
  9. Hyvä kun mehitähet säilyivät. Posliinihyasintit on kanssa kauniit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mehitähtien säilyminen ei epäilyttänyt ollenkaan. Ovat niin vähään tyytyviä kasveja. Posliinihyasintit ovat tosiaan kauniita :)

      Poista