torstai 7. maaliskuuta 2019

Talvinen maaliskuu

Helmikuussa tuntui että kevät tulee, oli lämmintä ja aurinkoista.  Taisi olla se somesta tuttu "fool's spring". Maaliskuun alkaessa talvi tuli takaisin, pakkasta on ollut pahimmillaan -16 astetta ja lunta on satanut monena päivänä. Toki on ollut kauniin aurinkoisiakin kelejä, mutta kylmää silti. Kevät sai siis kunnolla takapakkia.

Tässä pari kuvaa todistusaineistoksi lumitilanteesta. Pälvipaikat eivät ole laajenneet ollenkaan, osittain jopa peittyneet takaisin (minäkin avitin siinä, kun ajattelin suojella kasveja kovilta yöpakkasilta).


Omenapuiden leikkaus aloitettu, aika varovaisesti otin. Enää pitäisi houkutella E kaivamaan moottorisaha esiin,
niin saisi yhden isomman kesällä murtuneen oksan siistittyä.

Nyt sentään kevätkelit palaavat takaisin muutamaksi päiväksi. Kylmää on luvassa taas seuraavalle viikolle, mutta pidetään peukkuja, ettei ennusteet osu oikeaan.

14 kommenttia:

  1. Talaviseksi meni, ei auta ku orotella, että lämpiääs taas kunnolla. Onneksi lumet kerkes eres vähä maraltua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllähän ne vähäsen ja nyt viikonlopun aikana toivonmukaan lisää. Hyvää naistenpäivää!

      Poista
  2. Tämä on sitä normaalia kevätkeliä: ensin lupaillaan ja sitten syödään sanat ja nauretaan päälle. Mutta kyllä se kevät sieltä vielä tulee :) Jos huomiselle tänne ennustetut plussakelit pitävät kutinsa, käyn hakemassa kellarista muutaman hätäisimmän talvehtijan eteiseen. Ei niitä kovilla pakkasilla viitsi sieltä kantaa, kun pitäisi laittaa paksulti pyyhettä tai muuta suojaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänne ainakin plussakelit saapuivat. Harmi vaan että pakkanen jatkuu parin päivän päästä. Nyt kuitenkin hyvä käyttää lämpöisemmät kelit hyödyksi :) Hyvää naistenpäivää!

      Poista
  3. Meillä näyttää lumitilanne suurin piirtein samanlaiselta. Kevät on oikukasta aikaa! Kun aamulla koiralenkillä kävin, tihutti vähän vettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on. Ja plussakelit saapuivat tännekin (valitettavasti ilmeisesti vain pariksi päivää). Hyvää naistenpäivää.

      Poista
  4. Täällä jäivät ne lupaavatkin kevätpäivät tulematta, lunta on edelleen huimasti. Hyvä niin, etteivät kasvit suotta ehtineeet alkaa kasvamaan. Ootellaan, ootellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, mutta tuolta kannalta tosiaan hyvä juttu. Eikä sitä vielä helmikuussa edes kuuluisi olla plussakelejä. Nyt maaliskuussa kevät taas saisi jo tulla. Hyvää naistenpäivää!

      Poista
  5. Samanlaiset näkymät ja tunnelmat. Tälle päivälle on luvassa plussaa, mutta sääennusteita katsoessani kunnon yöpakkasia on ensi viikollakin. Tämä lienee sitä "kevät keikkuen tulevia" -tyyliä. Samoin oma malttamaton odotus on jokakeväistä. Kyllä se kevät sieltä tulee. Yhtä yllättäen, kuin aina. Toivon ja uskon.
    Hyvää naistenpäivän sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kevät tosiaan tulee, on se aina ennenkin tullut :) Malttamattomana vain odotettaan. Hyvää naistenpäivää!

      Poista
  6. Harmillisen tutun näköistä, lunta riittää vielä täälläkin. Ja sitä vaan sataa lisää, olen niiin kyllästynyt siihen. Mutta kevään merkkejä on ilmassa :) Reipasta kevään odotusta!

    VastaaPoista
  7. Viikonlopuksi lupailee taas plussaa. Toivotaan, ettei myöhemmin taas tule kovia pakkasia. Samoin sinulle :)

    VastaaPoista
  8. Hyiset pohjoistuulet eivät olleet kiva juttu parin lämpimän viikon jälkeen. Ehti jo päästä niin puutarhatunnelmiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Ensimmäiset narsissitkin jo ostettu :D Onneksi nyt alkaa taas lämpimämmät kelit.

      Poista