maanantai 14. tammikuuta 2019

Itsekylväytyvä tomaatti

Pari päivää sitten mittasin, että pihalla on 34cm lunta ja parhaillaankin sataa lisää. Illalla siis taas lumitöitä tiedossa.

piha puutarha talvella
Piha tammikuussa 2019

Lisää viime kesän muisteluita:

vuosi sitten syksynä olin kasvukauden jälkeen kipannut kasvihuoneen vanhat mullat kasvimaan penkkeihin lisämultatäydennykseksi. Saattoi mullan mukana mennä jokunen tipahtanut/ylikypsä tomaattikin. Heinäkuun alussa huomasin, että kahdessa kasvimaanpenkissä kasvaa tomaatteja! Olivat ilmeisesti itsekylväytyneet edellisen vuoden tomaattien siemenistä. Eipä ne sinne kuuluneet, mutta en raaskinut kaikkia kitkeä poiskaan ja kasvihuoneessakin oli jo ihan täyttä.

itsekylväytynyt tomaatti porkkanapenkissä
9.7.2018: Tomaatin taimia porkkanapenkissä. Näitä kasvoi niin monta, että osan raaskin kitkeä pois. Isoimman taimen jätin kasvamaan.

Taimet näyttivät viihtyvän avomaalla, vaikka kuivuus selvästi kiusasi. Välillä lehdet suorastaan lurpattivat ennen kastelua. Jonkin ajan päästä nämä yllätystomaatit alkoivat kukkimaan


itsekylväytynyt tomaatti porkkanapenkissä
20.7.2018: Jättämäni taimi on kasvanut kokoa.

itsekylväytynyt tomaatti kukkii avomaalla
20.7.2018: Latva-artisokkien kaverina kasvoi toista lajiketta oleva tomaatintaimi joka jo kukki
heinäkuussa.

Myöhemmästä minulla ei valitettavasti ole kuvia, mutta kumpikin näistä tomaattilajikkeista kerkesi jopa tekemään satoa. Sato jäi todella pieneksi, niinkuin itse kasvitkin, mutta muutama pieni tomaatti kerkesi kypäksi asti molemmista. Porkkanoiden seurana kasvaneen tomaatin tunnistin Ildiksi. Toinen taas oli joku perus punainen lajike, jota en tunnistanut varmasti.

Erityisen iloinen olin juuri Ildistä, koska sen siemenet oli loppuneet, enkä siis ollut saanut kasvatettua sitä viime kesän aikana kasvihuoneessa. Otin ulkona kasvaneesta tomaatista siemeniä talteen, joten voin taas tänä vuonna kasvattaa sitä normaaliin tapaan kasvihuoneessa.

Viime kesä oli poikkeuksellisen lämmin, joten sillä saattaa olla osuutta tähän. En tiedä onko tämä kovin yleistä, mutta omalle kohdalla oli ensimmäinen kerta kun tomaatti itsekylväytyy ulkona ja kasvaa vielä satoikään asti.

Onko teillä vastaavanlaisia kokemuksia?



24 kommenttia:

  1. Itsellä ei ole vastaavaa kokemusta tomaateista.
    Joskus on jäänyt joku kasvi nostamatta, jolloin esimerkiksi porkkana kukkii seuraavana kesänä ja tekee kukkimisen jälkeen siemeniä. Joskus olen niitä kylvänyt kolmantena vuonna ihan koemielessä. Yllätyksekseni toimivat normaalisti.
    Mukavaa maanantai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porkkanoillekin kävi juuri noin. Isoin ongelma omien porkkanan siemenien keräämisessä on, että siemenillä menee melko pitkään kypsyä. Joinakin vuosina kesä ei riitä. Viime kesänä tätä ongelmaa ei ollut, mutta unohdin kerätä siemenet talteen. Mukavaa maanantai-iltaa!

      Poista
  2. Oho! Aika erikoista tapahtumaa sait todistaa. Jos siellä oli yhtä leuto talvi kuin täällä viime vuonna ja maanpinta pysyi lumen alla sulana, sekin on voinut edesauttaa tomaatinsiementen säilymistä. Lämmin kesä vielä sitten edesauttoi siementen itämistä ja taimien kasvua. Hyvä, että sait vielä sopivasti puuttuvan lajikkeen siemeniäkin talteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talven alku oli tosiaan kovin lämmin. Vasta tammikuun lopulla tuli pysyvä lumi. Helmikuussa oli kovia pakkasia, mutta voi olla että lunta oli kertynyt jo tarpeeksi suojaamaan ennen niitä. Keväällä lumen sulattua maa oli kyllä kovassa roudassa, muistan kun piti odotella, että kasvimaalla pääsi tekemään mitään. On saattanut toki olla, että tomaatin siemenet olivat talvella syvemmällä mullassa suojassa ja keväällä multaa tasoittaessani, ne päätyneet itämissyvyyteen :) Hyvä tuuri joka tapauksessa oli, jos tällainen ei ihan tavallista ole :)

      Poista
  3. Puutrahakompostista on joskus ilmaantunut tomaatti kasvamaan, mutta satoon asti en ole sitä kasvatellut. Tässähän olisi idea jatkuvakasvatteisiin tomaatteihin kasvihuoneessa: uudet taimet itäisivät omia aikojaan edellsen vuoden kasvien siemenistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaisi hienolta, mutta voi olla ettei normaali kesänä kasvuaika riitä? Nämäkin ehtivät kypsentää pari ensimmäistä tomaattia juuri ennen syyspakkasia. Toki kasvihuone pidentää hiukan kasvuaikaa, mutta taidan silti mennä jatkossa sisällä esikasvatetuilla tomaatin taimilla :)

      Poista
  4. Eipä ole tomaatit kylväytyny itsestään täälläkään, mutta raparperi oli jostakin syystä löytänyt tiensä kasvihuoneeseen yhtenä kesänä. En tiedä miten, kun raparperipenkki on useamman metrin päässä kasvihuoneessa ja multaakaan en ole sieltä kasvihuoneeseen kantanut. Kasveilla tuntuu olevan välillä omat salaiset kulkureittinsä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika erikoista :D Ehkä tuulen mukana jotenkin kulkeutunut :) Meidänkin raparperi on kuulemma itsestään ilmestynyt haravointijätekasaan. Siirtelin sen sieltä kasvimaalle toissavuonna.

      Poista
  5. Mulla on kasvihuoneessa niin tomaatti kuin ananaskirsikka molemmat kylväytyneet maahan jääneistä siemenistä ja tuottaneet satoa eli aika sitkähenkisiä ovat siemenet. Alan esikasvattaa tomaatteja aina huhtikuulla, mutta joskus olen ajatellut kokeilla kasvihuoneeseen syyskylvönä ja vertailla. Aikainen sato ilman muuta vaatii kunnollisen esikasvatuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok. Sen verran malttamaton olen tomaattien kanssa, etten varmasti jaksaisi odottaa kasvihuoneessa itäneiden tomaattien satoa (ainakaan pelkästään). Jopa huhtikuussa kylväminen kuullostaa kovin myöhäiseltä, vaikka eipä tomaatit kunnolla kasva, ennenkuin saavat paremmin valoa keväämmällä.

      Poista
  6. On! VIime kesänä teimme uuden parsapenkin, jonne levitin kompostorista tullutta tavaraa. Mukana oli selvästi myös tomaatin siemeniä, sillä muutama yllätystomaatin taimi alkoi nousta penkistä. Kukkikin, muttei ehtinyt tuottamaan satoa kun nappasin ne pois tilaa viemästä. Jännä ilmiö, tavara oli ylivuotista kompostia kompostihuussista, mutta selvästi siemenissä oli vielä potkua. Meillä kompostihuussiin menee kesäpaikalla siis myös keittiön biojäte. Olisin olettanut kompostoinnin tuhonneen siemenet, mutta mitä vielä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siemenet taitavat selvitä hyvin kompostoitumisesta, jollei kompostorin lämpötilat kohoa korkeaksi. Jotta siemenetkin tuhoutuvat lämpötilan pitäisi olla jokusen päivän yli 55 astetta. Jotkut siemenet pystyvät myös odottelemaan vuosia otollisia itämisolosuhteita. Kovin sitkeitä ovat, noin yleensä. Tomaatin siementen kohdalla olin vain siinä uskossa, etteivät selviä Suomen talvesta, mutta väärässä taisin olla :)

      Poista
    2. Näin se on, ja tuon noin 60 astetta tiesinkin mutta oletin että höyryävä komposti olisi sen ylittänyt. Saattaa ollakin, kun ei kompostihuussissa ole lämpömittaria. Joka tapauksessa nuo taitaa olla niitä supersinnikkäitä siemeniä :D Ja hauska kokemus :)

      Poista
  7. Minulla on myös muutama kokemus, että kompostin kautta on tomaatin siemenet alkaneet itää kasvimaassa. Olen yhtenä vuonna saanut ihan kivasti satoakin tuollaisesta taimesta, kun siirsin sen aurinkoiseen paikkaan omaan ruukkuunsa kasvamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä oli sitten onnistunut ja mukava yllätys. Minulla vain oli jo kasvihuoneessa sen verran tomaattia, että enennemmin mielenkiinnosta katsoin mitä noista tulee avomaalla.

      Poista
  8. Aika jännä. Olen joskus vuosia sitten ollut vierailulla isolla kompostointialueella, ja siellä kasvoi tomaatteja. Sen siemenet eivät kuulemma tuhoudu kompostin kuumuudessa. Ovat kyllä aika sitkeitä sissejä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, en tienyt, että tomaatin siemenet on muita siemeniä kestävämpiä kuumuuden suhteen. Näitä yllätystomaatteja saattaa siis tulla jatkossakin, kun huonot ym tomaatit siivoan kasvihuoneesta kompostiin tai kompostoriin.

      Poista
    2. Tämä olikin uutta tietoa minulla ja selittää omankin kokemukseni! Kiitos :)

      Poista
  9. Minä olen kasvattanut tomaatteja pari kertaa lasitetulla parvekkeella ja viimekesänä mökillä varaston seinustalla . Siemeniä minäkin otin talteen jos vaikka sitten taas kun on kasvihuone. Viimevuotiset siemenet on Venäjältä tuliaisiksi saadusta yhdestä tomaatista ja siitä siemeniä talteen otettuja. Nämä siemenet oli monta vuotta vanhoja ja yllättäen löysin ne ja piruuttani istutin multaan. Hämmästykseksi kaikki itivät ja pitihän ne ulos sitten istuttaa. Sato oli aika iso ja hyvänmakuisia tomaatteja tuli. Näin ajatellen voin ne taas muutaman vuoden päästä istuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhimmat viime kesänä kylvämäni tomaatin taimet taisivat olla noin 10 vuoden takaa. Säilyttävät siis tosi hyvin itävyytensä. Hauskoja tuollaiset tuliaiset. Hyvä että sait siemeniä talteen odottamaan tarvetta :)

      Poista
  10. Minullakin tomaatti on kylväytynyt itsestään kompostin kautta. Siemenet ovat ilmeisen sitkeitä. Tuosta on pari vuotta aikaa, enkä enää muista tuliko satoa avomaalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitanee siis olla yllättävän yleistä. Minun kokemuksen mukaan jopa esikasvatettu tomaatti tekee tosi huonosti satoa avomaalla (toki paikan suojaisuudesta riippuen).

      Poista
  11. Minullakin kasvoi viime kesänä kukkapenkeissä iloisesti tomaatintaimia, siemenet ovat tulleet kompostimullasta. Hieman harmittelin kyllä niiden kitkemistä.
    Lunta on nyt ihan kunnolla ja lumitöitä on saanut tehdä urakalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olisi paremmin tilaa, niistähän saisi lisätaimia kasvihuoneeseen. Ei vaan olisi minulla mitenkään mahtunut. Ainakin on kunnon talvi ja lumi suojaa kasveja.

      Poista