torstai 27. syyskuuta 2018

Haaste: millainen puutarhuri olet?

Tähän vähän vierähti aikaa ja ehdin saamaan haasteen jo kahdesta paikkaa: Multaa ja mukuloita -blogin Piparmintulta ja Hiidenkiven puutarhan Minnalta. Kiitoksia molemmille, tähän oli mukava vastata.

Esiksi kuitenkin jatkoa aikaisemmalle postaukselle ja syksyn iloksi kuvia daalioista. Lisää daalioita on siis kerennyt kukkaan:

 
Decorative daalia 'Purple-White'

Cactus park daalia 'Red'. Tämä on se aikaisemman postaukseni kissan/kissojen runteleva daalia.
Hyvin jaksoi silti alkaa kukkimaan, vaikka daalia onkin toiselta puolelta edelleen aika lytyssä
olevan näköinen
Daalia semi-cactus 'My Love'. Tämä kukki jo aikaisemmin, mutta kuva unohtui edellisestä
postauksestani.


Käytin haasteeseen vastaamiseen haasteen alkuperäistä pohjaa, johon olen merkinnyt itseeni sopivat vaihtoehdot:

Puutarhasuunnittelu
  1. Piirrän suunnitelmat paperille ja arkistoin ne. Niistä on hyvä myöhemmin tarkistaa lajikkeiden nimet.
  2. Nautin puutarhan suunnittelusta niin paljon, että kun tulee suunnitelmien toteutuksen aika, teen lennossa uudet suunnitelmat.
  3. Teen aina uuden suunnitelman taimistolla löydettyäni taas ah, niin ihanan taimen, joka haluaa tulla meille.
  4. Suunnittelen vain suuret linjat. Istuttelen minne milloinkin.
  5. Puutarhasuunnittelu – kauhea sana. Eihän sitä voi tietää mikä fiilis sinä päivänä on kun alan taimia istuttaa.
Tämän osuuden suurin osa vastauksista sopii minuun (ainoa täysin poikkeava on 5). Suunnittelen mielelläni etukäteen ja silti suunnitelmia tulee helposti muutettua toteutusvaiheessa. Myöskin uusien hankintojen takia tarvitaan uusia suunnitelmia. Kuitenkaan en suunnittele perennojen tarkkoja paikkoja yleensä etukäteen, vaan enemmänkin istutusvaiheessa mietin niille sopivaa paikkaa.


Ostokset
  1. Minulla on nollabudjetti. 
  2. Fiksu puutarhuri tekee ostoslistan ja pitäytyy siinä.
  3. Ostan kasveja hyvin maltillisesti, mutta minulla on pieni (paketti)auto eivätkä kaikki ostokseni meinaa sopia kyytiin.
  4. Minulla on tapana pelastaa kasveja syksyn alennusmyynneistä. Olisi sääli jättää niitä seisomaan orpoina hyllyille.
  5. Haalin puutarhaani kaikki uutuudet ja erikoisuudet maksoi mitä maksoi.
Näistä taasen ei ihan oikeaa vastausta löydy, usea vaihtoehto sopii osittain. Eniten on totta, että alennusmyynnit tulee usein käytettyä hyväksi. Eniten kuitenkin teen perenna ja kesäkukka hankinnat siementen muodossa. Lisäksi tulee tehtyä normaalihintaisia kasvihankintoja, mutta pyrin vertailemaan hintoja. Hinnalla millä hyvänsä en ole ainakaan vielä mitään hankkinut. Toivelistalle saattaa nousta tiettyjä kasveja, mutta suurin osa hankinnoista tulee tehtyä mielihalujen perusteella.


Työkalujen säilytys
  1. Kaiken pitää olla tip top. Minulla ovat sukatkin aakkosjärjestyksessä.
  2. Paikka kaikelle, kaikki paikalleen tai ainakin sinne päin. Ei se ole niin nokon nuukaa.
  3. Minä kyllä laitan tavarat paikalleen, mutta joku muu  viskelee niitä minne sattuu.
  4. Varaston ovessa lukee: "Vierailta pääsy kielletty." Voisivat saada sätkyn. Olisikohan Marie Kondolla käyntiä täällä päin?
  5. Kuka sellaisen hullutuksen on keksinyt, että tavaroilla pitäisi olla paikat? Löydän talikon viimeistään ensi keväänä uudesta perennapenkistä tai ellen löydä, käyn katsomassa pellolta tai voihan se olla kompostikasallakin. Tallessa se ainakin on, siitä voin olla varma.
Syynä tämän hetkiselle työkalujen hujan hajan levällään olemiselle, on puutarhavaraston puute. Tämä on kyllä suunnitteilla, mutta vaatisi hiukan remppahommia. Kunhan saan varaston lupaan yrittää parantaa tapani ja pitää työkalut ja välineet paremmassa järjestyksessä.


Minä hyötytarhurina
  1. Menettäisin yöuneni, jos porkkanakempit uhkaisivat kasvimaatani.
  2. Odotas, näytän Instasta kun voitin viime kesänä kylän komeimman kurpitsan kasvattajan tittelin.
  3. Kylvän, kastelen, kitken ja lannoitan huolellisesti ja saan nauttia runsaasta sadosta. Kellarini on kuin suoraan Veikko Huovisen romaanista Hamsterit.
  4. En melkein raaski syödä kasvattamiani tomaatteja, koska niiden kilohinta hipoo parhaimman naudan sisäfileen hintaa.
  5. Valitsen viljeltävät hernelajikkeet kukan värin perusteella.
Mikään ei oikein sovi. Kasviksia, hedelmiä, marjoja ym. tulee kasvatettua koska arvostan itse kasvatettua ruokaa, pysyttelen myös luomu-linjalla. Todella paljon vaikuttaa itsekasvatettujen kasvisten parempi maku. Lajikevalikoima on huomattavasti parempi kuin kaupan hevi-osastolla ja uutuuksien tai erikoisempien kasvien kasvattaminen on hyötypuolellakin mielenkiintoista. Välillä tulee onnistumisia ja välillä täysiä epäonnistumisia. Joskus (usein?) saattaa tomaattikilon hinta ylittää kaupan hinnat, mutta kyllä mausta ja terveellisyydestä kannattaa maksaa.


Kitkeminen
  1. Kitkeminen on minulle meditaatiota. Nautin joka ikisestä hetkestä.
  2. Kitken ja itken.
  3. No jaa. Otan kitkemisen puuhailun kannalta. Mikäs siellä kyykkiessä kun linnut laulavat ja leppeä kesätuuli puhaltaa.
  4. Kitken vasta sitten kun ohdakkeet alkavat estää pääsyn kotiini.
  5. Miksi kitkisin?
Pyrin lopputulokseen, jossa perennapenkit ovat sen verran reheviä, ettei rikkaruohoille jää juurikaan tilaa. Tämän toteutus on vielä vaiheessa.


Puutarhapuuhat
  1. Riippumatto ja rikat ovat minun juttuni.
  2. Pientä puuhaa riittää, mutta ei puutarhanhoito ole koko elämä.
  3. Ensin työ, sitten huvi (siis puutarhaan). Missä välissä laittaisin ruokaa ja pesisin pyykit?
  4. Puutarhassa, puutarhasta, puutarhaan... Niinhän se menee.
  5. Oih! Vieläkö näitä kysymyksiä riittää? Minun pitäisi jo olla kitkemässä.
Tämä vaihtelee paljon vuodenajan ja muiden kiireiden ja harrastusten mukaan. Joutilaana ei pihalla oikein osaa enää olla. Ehkä sitten joskus kun piha on valmiimpi?


Puutarhan tyyli
  1. Ihan perus
  2. Aina cool
  3. Suuruudenhulluja suunnitelmia hyvällä alulla
  4. Iloinen hurlumhei
  5. Täysi kaaos
Tyyliksi kuvailisin lähinnä: keskeneräinen


Kasvivalikoima
  1. Olen perinteen ystävä. Tulepa muuten katsomaan isotädiltäni perittyä joriinin mukulaa. (talvella) Se on jo talvehtimassa, mutta voin pikkuisen raottaa sen turvepeitettä, niin näet kuinka komea se on. Ja katsopas näitä valmun siemeniä... Oi, ja nämä floksit...
  2. Kaikki kelpaavat. Jokainen kasvi on omalla tavallaan kaunis.
  3. Olen aika tarkka. Värit. Leviäminen. Kestävyys. Vaivattomuus. Siinäpä niitä kriteereitä nyt alkuun.
  4. Palasin juuri Japanista, josta kävin ammentamassa ideoita parvekkeeni/rivitalopihani/taloni pihan suunnitteluun.
  5. Mahdollisimman modernia, kiitos!
Tykkään erikoisuuksista ja välillä on kiva kokeilla haastavampiakin. Hurjasti leviäviä kasveja en halua. Kokoajan pitää saada uusia kasveja. Kaiken värisille löytyy oma paikkansa. Ehkä myöhemmin rajoitan niihin parhaiksi havaittuihin ja omaa silmään eniten miellyttäviin.


Minä ja sää
  1. Pidän sääpäiväkirjaa ja mittaan sademäärät. Haluatko, että näytän sinulle Excel-taulukkoni?
  2. Ihan hirveetä kun aina vain sataa / paistaa / jotain! Eihän tässä sateessa / helteessä / missä lie säässä voi tehdä mitään kun aina vaan...
  3. Jaahas, tälle päivälle on ennustettu 18 astetta lämmintä, pientä koillistuulta. Kello 14 ja 15 välillä pitäisi sataa. Yhtä tippaa näyttää. Illemmaksi on tiedossa poutaa. Aika lämmin yö tulossa.
  4. Asennekysymys. 
  5. Jos saisin valita, koko kesän paistaisi aurinko. Silleen sopivasti. Yöllä sataisi sen verran mitä kasvit tarvitsevat.
Harrastuksista johtuen säätä tulee seurattua. Vaikka pihalla voisi puuhailla sateellakin, olen turhan mukavuudenhaluinen sellaiseen. Sääpäiväkirja tuskin tulee jatkumaan, mutta tämän vuoden poikkeuksellisen kuivan kesän sademäärät olen kyllä kirjannut ylös.


Suhtautuminen vuodenaikoihin
  1. Ihanaa kun talvi on olemassa. En jaksaisi kontata puutarhassa ympäri vuoden.
  2. Rakastan Suomen neljää vuodenaikaa.
  3. Talven aikana näännyn puutarhapuuhien puutteeseen.
  4. En voi elää ilman puutarhapuuhia. Siksi minulla on toinen puutarha Espanjassa / Kiinassa / jossain. Lennän sinne joka syksy heti kun en enää saa sipuleita maahan edes rautakangella.
Ilman loppusyksyä/alkutalvea tulisin toimeen vallan mainiosti. Talvi voisi olla vähän lyhyempi (ja silloin pitää silti olla lunta). Kevät ja alkusyksy ovat ihanaa aikaa, kesä silti oma suosikkini.


Tietoa haasteesta:

Haasteen pani liikkeelle Pauliina blogista Kukka & Kaali. Täältä ohjeet haasteeseen vastaamiseen: MILLAINEN PUUTARHURI OLET? -HAASTE

Blogien seuraaminen on nyt hetkeksi jäänyt reissaamisen ja muiden kiireiden takia, enkä tiedä ketkä tähän ovat jo vastanneet, en siis haasta tähän ketään. Jokainen halukas voi napata haasteen itselleen tästä.

Mukavaa lähestyvää viikonloppua!

19 kommenttia:

  1. Kauniit daaliat, varsinkin ensimmäinen <3 Olen lukenut varmaan kaikkien vastaukset, jotka ovat tähän haasteeseen osallistuneet ja kiinnitin huomiota siihen, että valtaosassa on puutarhan tyyli -kohdassa valittu suuruudenhullut suunnitelmat hyvällä alulla. Onpas kummallista... :D Kiva tutustua sinunkin puutarhapersoonaasi taas pikkuisen paremmin. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa kuulua tähän puutarhaharrastukseen, yleensä suunnitelmia riittää. Meillä niiden toteuttaminen on melko hidasta, mutta pikkuhiljaa... Täytynee itsekin etsiä muiden vastaukset paremmalla ajalla. Varmasti mielenkiintoista luettavaa.

      Poista
  2. Puutarhas riittää aina jotaki tekemistä. Ku saat sen ns."valamihiksi" saat useemmiten aloottaa toisestapäästä uuren kiarroksen, istutusten uusimisen merkiis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se taitaa mennä. Mutta kunhan saisi puutarhan muuten valmiiksi, tuo istutusten uusiminen on mukavaa puuhaa. Tylsäähän sitä olisi jos pihalla ei tarvisi mitään tehdä.

      Poista
  3. Olipa kiva lukea vastauksesi tähän mukavaan haasteeseen.
    Komeat daaliat.
    Mukavaa torstai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Näitä on kyllä mukava lukea. Jos et ole vielä haastetta saanut, kannattaa vastata.

      Poista
    2. Kävin lukemassa blogiasi, mutta en pystynyt jättämään kommenttia, kun olet ilmeisesti sallinut kommentoinnin vain Google+:n kautta.

      Poista
  4. Kauniisti daalioilla koristeltu haastevastaus! Tässä on tutkisteltu omaa puutarhuri-minää perusteellisesti ja hauskasti. Niinhän se on, että valmiit vastausvaihtoehdot eivät aina riitä - pitää keksiä oma. Nyt löytyi nimi yhdelle vähäisistä hengissä olevista daalioistani - ilmeisesti `Purple White`! Kiitos siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän oli helppo ja mukava vastata, kiitos Pauliinan pohjan. Kiva että tästä oli apua daaliasi suhteen. Vähän olen ihmetellyt marketista ostettujen daalian juurakoiden yksinkertaisia lajikenimiä. Nimet pääsääntöisesti kertovat vain minkä värisestä daaliasta on kyse.

      Poista
  5. Kauniit daaliat. Tämän haasteen saaneiden vastauksia on ollut kiva lukea. Niin tätäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vastauksia on tosiaan kiva lukea, suunnitelmissa on etsiä muidenkin vastaukset vielä luettavaksi.

      Poista
  6. Hei, olipa kiva lukea näitä haasteen vastauksia ja samalla huomata taas miten erilaisia puutarhureita meitä on. Aina ei aika riitä blogaamiselle mutta siitä ei pidä ottaa stressiä, meille kaikille tulee aikoja jolloin aika ei vaan riitä. Kauniisti kukkivat dahliat siellä. Mukavaa syksynjatkoa sinulle. ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tämä on tosiaan poikkeuksellisen mukava haaste. Hyvä kun kerkesin daaliat kuvaamaan, viikonlopulle tuli yksi pakkasyö ja vei daaliat mennessään. Mukavaa syksyn jatkoa.

      Poista
  7. Oli mukava lukea vastauksiasi. Kiitos kun osallistuit! Tuo keskeneräisyys tuntui niin tutulta, niin tutulta :) Itse asun niin kaukana taimimyymälöistä, että en pysty hyödyntämään alennusmyyntejä. Yritän sitten jakaa mahdollisimman monia, mutta liikaa leviäviä en minäkään juuri huoli. Poikkeuksen tekevät ne, jotka pysyvät rajojen sisällä ja muutama muu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki tosiaan puhuvat keskeneräisyydestä, mutta meillä se on vielä konkreettisempaa, kun pihaa on tullut laitettua vasta 2 vuotta. Verkkokauppojen alennusmyyntejä tulee hyödynnettyä usein vaikka pari taimimyymälää lähellä onkin. Muutama leviävä upea kasvi sopivasti rajattuna menee kyllä :)

      Poista
  8. Kiva kun vastasit! Mukava lukea vastauksia ja tutustua puutarhuriin blogin taustalla vähän enemmän.
    Hyvä pointti siitä, että moni kasvihankinta tulee tehtyä siementen muodossa - sitä en itse edes tullut ajatelleeksi haasteeseen vastatessa. Joutilaana ei pihalla osaa olla - tästä olen niin samaa mieltä :) Harvoin ulkona tulee vain istuskeltua. Ja se on tosiaalta tosi kivaa, että koko ajan on pientä puuhastelua tiedossa.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta. Ulkona puuhastelu on kivaa, vaikka hiukan vähempikin riittäisi. Ei meinaa aika aina riittää, kun on muitakin harrastuksia ja menoja. Mutta eiköhän tämä pikkuhiljaa helpota kun saadaan pihaa valmiimmaksi. Mukavaa alkanutta viikkoa.

      Poista