maanantai 16. heinäkuuta 2018

Värin vaihtoa

Kruunuvuokot oli viime vuonna yksi minun suosikkikukista. Tänä vuonna istutin mukulat viime vuodesta poiketen suoraan ulos. Kuivuus varmaan on tehnyt sen että kasvu on ollut kovin hidasta. Valkoiset kruunuvuokot kukkivat muutamalla kukalla jo viikko pari sitten. Nyt kukkia on tulossa lisää. Samoin värilliset kruunuvuokot ovat nyt avanneet ensimmäiset kukat. Kovin sinisen sävyisiä ovat nämä ensimmäiset, mutta ihania. Viime vuoden kaltaista kukintaa ei ainakaan vielä ole havaittavissa, vaan kukat aukenevat harvakseltaan.

kruunuvuokko
Värillisten kruunuvuokkojen ensimmäiset kukat. Hiukan tumma kuva, mutta väri ei tullut muuten
oikein.

Huomasin myös, että iisoppi näytti hassun väriseltä. Se on pieneltä osalta vaihtanut väriä sinisestä vaaleanpunaiseksi. Toki todennäköisempää on että uusista siemenistä on kasvanut vaaleanpunaisia kukkia tekeviä taimia, kuin että sama kasvi olisi oikeasti vaihtanut väriä. Ainakin luulisin näin. En tiedä pitäisikö antaa kasvaa näin, vai yrittäisinkö erotella vaaleanpunaisen erikseen eri paikkaan kasvamaan. Ehkä se olisi selkeämpää. vaikka on kyllä iso homma, sen verran yhdessä kasassa kasvavat.

Iisoppi. Reunalle on ilmestynyt vaaleanpunaisia kukkia.



6 kommenttia:

  1. Minä yrittäisin siirtää vaaleanpunaisen iisopin pois, on kauniin värinen. Kruunuvuokkojen kasvatusta en ole koskaan kokeillut, nättejä ovat nekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, luulen että teen niin. Täytynee ensin vain odottaa näiden helteiden päättymistä. Kruunuvuokot on tosi ihania, ainoa miinus on että mukulat pitää talvettaa sisällä/kellarissa.

      Poista
  2. Niin kauniita nuo kruunuvuokot! Minulta jäi kruunuvuokkojen ihanuus kokematta tänä vuonna sillä unohdin mukulat maahan talveksi. Täytyypä muistaa laittaa niitä ensi vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin jäi minultakin viimevuotiset. Mutta ostin keväällä niitä lisää, kun rupesi kaduttamaan.

      Poista
  3. Kauniita kruunuvuokkoja! En ole itse koskaan kasvattanut niitä, mutta näyttävät kyllä kokeilemisen arvoisilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla. Kukat on upeita, taitavat olla parhaillaan lähemmäksi 5cm leveitä ja ihanen värikkäitä.

      Poista